maanantaina, elokuuta 06, 2007

Turvassa miesten keskellä

Olin hirveän hauskoissa häissä. Juhlat olivat pienehköt ja tapahtumapaikkana oli ison kartanon pihapiiri laavuineen, savusaunoineen ja navetanylisille rakennettuine tanssilavoineen. Naama on kipeä nauramisesta. Parisenkymmentä vierasta jäi yöksi pihataloon, kartanoon ja aittaan. Ukkonen oli keikalla häiden aikaan, joten jaoin aitan kolmen tuikituntemattoman miehenkörilään kanssa. Harvoin on olo muuten ollut niin turvallinen, kuin siellä aitan ylisillä kolmen äijän synkronoitua, vienoa kuorsausta kuunnellen! Käperryin palloksi ja uinuin kuin sylivauva.

Mistähän se johtuu, että olen aina tullut toimeen suhteellisen mukavasti juuri miesten kanssa? Alakoululaisena samalla kylällä ei ollut omanikäisiä tyttöjä, joten paras kaverini oli Ville. Koulussa olin tyttöjenkin kanssa, mutta eihän se ollut niin jännää. Tyttöjen kanssa oltiin sisällä ja leikittiin. Villen kanssa tehtiin ansoja sienisä ja mudasta, aseita ja majoja. Joskus yritettiin eksyä lähimetsiin, kytättiin naapureita ja muita kakaroita ja tehtiin ruumiinavaus oravalle. Varsinkin majoja kaipaan hirveästi! Rakentelua ja omaa salapaikkaa, johon pääsee vain labyrintin läpi.

Esikoisten esikoisena sain myös osallistua sukulaismiesten touhuihin, eikä niitä poikia sitten lopulta tullutkaan, kuin yksi ainoa kappale isän puolelle. Jäikö näistä kokemuksista sellainen tunne, että miehet ovat kiinnostavia ja omituisia, ja niillä on erikoisia käyttäytymiskoodeja, joiden omaksuminen on kuitenkin melko helppoa. Miesporukassa täytyy esimerkiksi kyetä nauramaan itselleen, kun naisille se tuntuu olevan joskus vaikeaa. Oikaiskaa, jos olen väärässä, tutkimusaineistoni on suppea ja perustuu vankkaan mutuun.

Olen myös huomannut, etteivät miehet myöskään piittaa niin hirveästi, minkälaisen vaikutelman he antavat itsestään. He pystyvät irroittelemaan ja pistämään itsensä likoon, kun naiset helposti söpöstelevät, suipistelevat ja hillitsevät käytöstään ja ovat aikuisenakin kilttejä. Tai kuuluvat "hyvien jätkien" naislajiin...

Miksei mukamas nainen voisi olla nainen, puunihulaava ja kynsilakkaava femme ja tulla silti hyvin toimeen miesten kanssa?

3 kommenttia:

Atair kirjoitti...

Oletko huomannut, että Ruotsissa jotkut sertifikaattiturvallisuusviranomaiset ovat purkaneet lasten kouluissa ja päiväkodeissa tekemiä majoja, koska niitä ei ole sertifioitu? Välistä pohjoismaissa mennään liian pitkälle!

Muutama merkintä sitten puhuit keittiön maalaamisesta vaaleanpunaiseksi. Ooh! Erään mansikkajätskin värisen puutalokeittiön hurmaava (kesäinen, onnellinen, peppipitkätossuinen) muisto vainoaa minua yhä, vaikka vain käväisin siellä. Sitä muistaen katselen välillä nykyisen asuntoni keittiötä, mutta vaaleanpunainen ja 60-luvun lähiöarkkitehtuuri eivät oikein tunnu sopivan yhteen.

Kirvesti kirjoitti...

Minun pitäisi varmaan nyt kirjoittaa jotain, koska olen kait ainut mieskommentoija täällä.

Minä olen käsittänyt, että miehet nimenomaan eivät osaa nauraa itselleen. Eivät koskaan. Vain naiset osaavat. Tosin tämän tiedon luin paikallislehdestä, jossa naistaiteilija sanoi niin. Hänellä oli paikallisessa kunnallisessa taidemuseossa näyttely. Tarja Halonen kävi siellä näyttelyssä. Ehkä hän tarkoitti, että naiset nauravat naiseudelle, mutta miehet eivät koskaan naura mieheydelle. Mutta en muista enää. Minusta kyllä tuntuu, että hän sanoi ja tarkoitti sitä, että miehet eivät ylipäätään naura itselleen ollenkaan, vain naiset osaavat tehdä niin.

Itse asiassa en tiedä miehistä enkä naisista yhtään mitään.

Jenni kirjoitti...

atair: enpä tosiaan:) Hyvä Ruotsi, holhotkaa lisää! Meidän majat olisi varmaan pitänyt viedä jonnekin vaarallisten leikkien museoon, touhuttiin metsissä oikeiden naulojen ja työkalujen kanssa...

Vaaleanpunainen on muuten aivan ihana väri keittiöön, siitä tulee aina niin hyvälle tuulelle. Mansikkajäätelöä voisi sitten ryhdistää tummalla puulla ja vaniljanvaaleilla pikkulaatoilla. Slurps!

Kirvesti: sulla on nimenomaan Jemoryn ainoana mieslukijana kommentointipakko:D Tuo oli ihan hyvä lisäys, että naiset osaavat nauraa naiseudelle, mutta kestävätkö he itseensä kohdistuvaa naljailua? Minun mielestä miehet ovat enemmän sinut itsensä kanssa, kuin naiset. Miehekkyys kun on lähempänä luonnontilaa, naisellisuus vaatii kaikenlaista pöyhimistä, maalaamista, litistämistä ja kohottelua...

Siis kulttuurinen naiseus.

Nyt rupesin oikein miettimään, käykö täällä ikinä miehiä. Juuso Hyvärinen käy joskus, muuten.