sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Muuttorapo

Olemme sitten päässeet aloittamaan muuttamista: melkein kaikki pakattu ja puolet isoista kalusteista on viety asuntoon ja olen ihan romuna. Pohkeet, hartiat, niska, käsivarret ja yksi alue selästä on paskana. Tankkasimme rasvahapot ja hiilihydraatit kuntoon kebab-annoksilla ja belgialaisella suklaalla ja nyt sattuu myös mahaan.

Miksi ihmisellä on tavaroita?

Tämän keskellä pitäisi ostaa joku omaperäinen ja pukeva riepu telkkariin ja tehdä jotain hiuksille (kampaajalle ei enää ehdi). Niin, vilahdan telkkarissa: bongarin palkintona ehjä ja puhdas pahvilaatikko, puoli rullaa ruskeaa teippiä ja hyviä, kerran käytettyjä pehmukkeita. Ärsyttää, että kaikissa suomen käpykylissä on ne samat MannesHennekset, Seppälät ja Kappaalit: vaatevalikoima on homogeeninen ja made on Myanmar. Ja sitten on Nanso ja Marimekko eikä niistä sen enempää. Vaikka en normaalisti kehitäkkään mitään pahoja patteja pukeutumisestani, haluaisin olla telkkarissa jossakin erottuvassa rätissä, joka ei kuitenkaan olisi liian trendikäs tai hieno näyttääkseen oudolta ylläni.

Miksi ihminen ajautuu telkkariin?

Ulkona on täydellinen sää. Aion tehdä ämpärillisen salaattia, illastaa parvekkeella ja hengittää keuhkojen alaosilla.

4 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Pääasia, että ne vaatteet tuntuvat omilta, joiden kanssa menee telkkariin. Ei ole nimittäin mukavaa, jos tuntee olonsa epämukavaksi tai oudoksi, jos yllä on jotkut tavallisuudesta poikkeavat vaatteet.

Mutta miksi ihminen ajautuu telkkariin...sitä en tiedä:)

Anonyymi kirjoitti...

Mutta älä paa punaista päälle, se saattaa käyttäytyä oudosti ruudussa, väreilee tai jotain. Tai en tiedä onko nö nykytelkkarit erilaisia, mulla on niin vanha.

Piikkari kirjoitti...

Farkut ja teepaita sopii joka tilanteeseen, myös telkkariin. Tiedän kokemuksesta, thihihi!

Ja yhdistelmä farkunsininen-musta on lisäksi aivan käsittämättömän kaunis ja viestii hyvinkehittyneestä makuaistista.

Jenni kirjoitti...

Moi tyypit! Punaista not, koska hiukset ovat punaiset (ainakin sen jälkeen, kun olen uittanut kaaliani hennassa). Pomo sanoi, ettei mustaa. Joten joku vihreä ja joku tumma alaosa.

En edes tajua, miten ehdin muuton keskellä säätämään hennan kanssa tai ostelemaan vaatteita.