En kyllä tiedä kumpi ällötti enemmän. Ensin ohi polki tyttö, joka ei ehkä ollut tiedostanut, että maastopyörä ja lantiofarkut ovat erittäin huono yhdistelmä, mikäli haluaa jättää jotain arvailujen varaan. Sitten viiskymppinen, hikinen pulisonkiäijä, joka ponnisteli pysyäkseen peesissä. Toivon, että ihmiset lopettaisivat takacleavagen näyttelyn julkisilla paikoilla ihan iästä ja sukupuolesta riippumatta. Äh. Tässä kohtaa voi joko tuhahdella tai heristää luista sormea...
Bongasin näkymän kotimatkalla, siis matkalla uuteen kotiin. Jos en pääse maanantaina töihin, tulkaa auttamaan, aggressiiviset pahvilaatikot ovat saartaneet minut. Töiden jälkeen menin raivaamaan vanhaa asuntoa. Pakkasin, välillä porasin pelkästä väsymyksestä ja sitten pakkasin taas. Jossakin vaiheessa kiusaus työntää Ihan Kaikki mustaan jätesäkkiin ja viedä koko paska kaatopaikalle, oli melkein kestämätön. Kun huilasin parvekkeella, pihaan juoksi iso, likainen koira ja perässä hoippui ihan hirvittävään kuntoon piesty nainen. Yritin tarjota apua, mutta nainen oli huolissaan lähinnä karanneesta koirasta. Ohimossa oleva ruhje oli monta senttiä turvoksissa ja molemmat silmät oli lyöty mustaksi. Ajattelin, että käsittelyn täytyi olla tuttua, koska nainen ei hävennyt kamalaa ulkonäköään.
Menin keittiöön voimaan pahoin ja itkemään vähän lisää. Radiossa Reijo Taipale lauloi siitä, kuinka hän satumaahan päästessään ei koskaan lähtisi pois ja tulin siihen tulokseen, että liika tavara on suhteellisen pieni ongelma ihmisen elämässä. Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois...
Kun kello tuli liikaa, lopetin riehumisen ja pyöräilin Väinön kanssa rantareittiä kotiin. Satakielet lauloiva, rusakot painoivat korviaan selkiään vasten, eikä kesäinen ilta olisi mitenkään voinut olla kauniimpi. Hiekaatiellä Väinö sai laukata irti ja oli erinomainen esimerkki pienestä, iloisesta koirasta. Tällä kertaa raskin poimia syreeninoksan maljakkoon. Kotona odotti ADSL -valon lohdullinen lyhty. Kunhan viimeiset kaksi kuormaa saadaan perille, tämä paikka on virallisesti koti ja sitten ehdin miettiä, mikä päätyy kirpputorille ja mikä on pakko säästää.
Väinö imitoi paimentolaismattoa ja minä etsiydyn petiin. Olen nukkunut todella hyvin: iso asuntolaina on paras pielus...
Ai niin, telkkarikuvaus meni hyvin. Olin haastattelussa sellaisessa psykoosissa, etten muista jälkeenpäin, mitä pöpötin ja millä tavoin. Toivottavasti numerot ja paikkakunnat menivät oikein. Lopuksi kuvaaja veti paidan alta pujotetun kaulusmikin pois ja se otti ja juuttui kaaritukeen. Sweer Lord Jesus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti