Asiakkaista ei voi puhua kirjassa, mutta puolijulkisessa verkkopäiväkirjassa ja yleisellä tasolla se ei rikkone vielä etikettiä. Eilinen päivä kiristi nimittäin lievästi sanottuna myssyä ja syynä oli esiteinien käyttäytyminen.
Mitä liikkuu nuorella miehellä mielessä, kun hän menee hyllyjen väliin ja alkaa röyhtäillä valtavan kovalla äänellä ja huudattaa samalla vinkulelua?
Miksi nuori mies soittaa kännykällä heviä ja heiluu aulassa?
Miksi puolitoistametrinen natiainen saa sanoa aikuiselle "haista vittu"?
Ja pitääkö sitä sietää, että joukko teinejä kävelee niin, että kengät päästävät joka askeleella maksimaalisen ulvahduksen?
Vaikka minun huumorintaju olisi jotenkin kestänytkin, alkoi asiakkailta mennä hermo. Loppupäivä menikin sitten pentujen jahtaamiseen. Ulos ohjatut kun eivät pysy poissa, vaan palaavat yhä uudelleen ja juoksevat sitten huudelleen karkuun. Ja kun he huutelisivatkin vain ymmärtämättömälle henkilökunnalle, jonka mielestä kirjastossa piereskely on oksettavaa, mutta kun he haistattelevat myös muille asiakkaille.
Tilanne rauhoittui vasta sitten, kun näytin turvakamerat, kerroin, että kuva näkyy OnLine tiskissä ja että kohelluksesta voisi polttaa levyn ja lähettää sen aluksi vanhemmille ja kouluun ja myöhemmin virkavallalle.
Olen ihan ymmälläni. Missä vaiheessa lastenkasvatus lopetettiin? Missä vaiheessa häirökäyttäytymisestä tehtiin osa sukupuoli-identiteettiä - sillä kaikki ongelmatapaukset ovat olleet toistaiseksi poikia. Olen riittävän monta kertaa kuullut, että pojat on poikia, mutta tarkoittaako se sitä, että heidän pitää antaa olla aggressiivisia ja täysin itsekeskeisiä? Miten on mahdollista, että poikien kohdalla jokin muinainen sukupuoliessentialismi saa edelleen rauhassa jyllätä, vaikka samoja rakenteita on naisten kohdalla yritetty purkaa pian parisataa vuotta? Sukupuoli ei ole kohtalo, pojankaan kohtalo.
Mielestäni vilkkaus ja aktiivisuus ei tarkoita sitä, että lapsi saa myös olla epäkohtelias - enkä nyt tarkoita sellaista murahtelevaa teinitöykeyttä ja sitä, että kiitokset ja olehyvät ja pipon päästä ottaminen unohtuu. Reippaus ja sanavalmius ei tarkoita sitä, että lapsi voi seurauksetta sanoa aikuista asiakasta "vitun papaksi" vain siksi, että seniori sattuu pienen maailmanomistajan reitille. Suoranaisia kiusaamisiakin on esiintynyt. Eräs ala-asteikäinen aloitti kirjastovirkailijan kanssa keskustelun, jonka tarkoitus oli antaa ymmärtää, että eräs toinen paikalla ollut (täysi-ikäinen) asiakas on kehitysvammainen, vaikka hän ei sitä missään tapauksessa ole. Minusta se oli aika pirullista.
Olen hirveän huolissani tästä tilanteesta. Millaisen karhunpalveluksen me lapsille teemme, kun annamme heidän tulla rauhattomiksi hirviöiksi? Ja millaisia sosiopaatteja heistä kasvaa? Monet lapset vaikuttavat vuorovaikutustaidottomilta ja keskittymiskyvyttömiltä. Ja osa tietenkin hakee käytöksellään raivokkaasti aikuisen huomiota. Kirjasto vain ei ole oikea paikka kasvattaa ja pelastaa kokonaista hukkaan heitettyä sukupolvea. Asiointirauhan nimissä minun on ollut pakko antaa porttikieltoja, koska en yksinkertaisesti ehdi ehkä saakaan alkaa lapsen vanhemmaksi, opettajaksi, iltapäivätoiminnan ohjaajaksi ja psykologiksi.
Kysymyksiä, kysymyksiä.
11 kommenttia:
muistan et muakin ja ystävääni kirjastontäti tuli komentamaan, kun tirskuttiin ja sähellettiin liian kovaa kirjaston lastenosastolla, ja oli se noloa (kun vieläkin sen muistan)
kyl kirjastossa pitää hiljaa olla.
aika tehokkaat uhkakeinot teillä, että nauhat voi näyttää vanhemmille ja viranomaisille : D
Tuntuu siltä, että viime aikoina MIKÄÄN ei ole tepsinyt. Lapset viis veisaavat aikuisten negatiivisesta huomiosta. He ovat hyvillään siitä, jos joku ylipäätään huomaa.
Sympatiat kohtalotoverilta! Onhan se liikuttavaa, miten tärkeä paikka kirjasto varmaan tälle nuorisolle on, kun pitää porttikieltoja uhmaten aina vain yrittää livahtaa sivistyksen ääreen, mutta rajansa kaikella. Tai rajansa ainakin kirjastonhoitajan kärsivällisyydellä. Kun en minä ainakaan ole akateemista loppututkintoa siksi suorittanut, että järjestysmiehen hommia päivät pääksytysten paiskoisin!
Tänään ajoin armotta mäkeen lauman itseäni isompia viisitoistavuotiaita, jotka olivat ilmeisesti tilanneet perhepizzan suoraan lempipaikkaansa, lääketieteen hyllyn taa. "Me *ttu vedetään tää ihan nopee". Jäivät Kamasutrat ja Kalun käyttöoppaat tällä kertaa pahasti kesken.
Brrh.
Kertomasi esimerkit ovat minulle liiankin tuttua jokapäiväistä arkea. Kirjastonhoitaja joutuu nykyään olemaan lapsenvahti/sosiaaliviranomainen/poliisi/portsari/siivooja/opettaja/psykologi/vanhempi. Ja missäs välissä sitä ehtis sitten tehdä niitä kirjastonhoitajan töitä, kun aika menee kakaroita kaitsiessa? Ostaako voodoonukke vai stressilelu?
Joskus tekisi mieli ostaa käsiase:D Yksityinen pahoinvointi näkyy julkisissa tiloissa.
Entäpä jos lähettäisit näiden alaikäisten maailmanomistajien kotiin kirjallisen tiedonannon kirjastoon saamastaan porttikiellosta. Johan voisi ääni muuttua kellossa. Arveluni perustana esitän, että niillä natiaisilla, joilla on kirjastokortti, on myös vanhemmat, jotka välittävät lapsistaan, mutta eivät tiedä ihan kaikista heidän harhapoluistaan. Monet vanhemmat ovat suorastaan iloisia siitä, että saavat ensikäden tietoja lapsistaan.
Ja tosiaankin talleta lasten koheltelu ja pyydä lasten vanhemmat piipahtamaan kirjastossa.
Vielä lyhyt maininta tästä porttikieltokirjeeseen, niin takaan, että teidän kirjastonne on pian Suomen siistein kirjasto. ; D ;D ;D
Pientä vaivannäköhän tämä vaatii, mutta olisi kyllä mielestäni vaivan arvoinen. Sitten saisitte olla rauhassa.
Syvin anteeksipyyntöni, mutta tästä riitti naurua pitkäksi aikaa:
"Mitä liikkuu nuorella miehellä mielessä, kun hän menee hyllyjen väliin ja alkaa röyhtäillä valtavan kovalla äänellä ja huudattaa samalla vinkulelua?"
Kyseisen sukupuolen, joskin eri sukupolven edustajana saanen yrittää vastata. Pääksi kutsutussa ruumiinosassa, jota ko. lajin edustaja käyttää lähinnä puskurina erilaisten vartaloon kohdistuvien tärähdysten vaimentamiseen, ei liiku mitään sellaista, josta ihminen, simpanssi, vasara, jauhosäkki tai jokin muu kehittyneempi olemusmuoto käyttäisi sanaa "ajatus", "kognitiivinen prosessi" tai "häh?".
Kyseessä on ilmiö, jossa niin mieli kuin ruumiskin ovat kokonaisvaltaisessa flow-tilassa hurmaantuneena voimakkaiden ja/tai niinsanotusti hauskojen äänien tuottamisen johdosta. Se on tunne, jonka kanssa pystyy kilpailemaan korkeintaan se fiilis, joka oli, kun lämäisi viimeisellä minuutilla voittomaalin "rinnakkaisluokan hinttejä" vastaan pelatessa tai koulujenvälisissä hiihtokisoissa sai maalisuoralla suksenmitalla ohitettua "sen yhden keskuskoulun homon".
Samoihin aikoihin tähän jaloon tarkoitukseen aletaan valjastaa jo vinkuleluja korkeampaa teknologiaa, ja kevättalven kypsyessä kohti kevättä vääjäämättömästi kuin esiteininuorukainen kohti teiniytensä täyteyttä, ilahduttaa hän naapurustoa säätämällä moponsa kaasuttajan suutinta vielä kun viimeinen auringonlaskun säde heijastuu peltiratsun kyljestä (kyseisessä mielellään mahdollisimman usein tehtävässä huoltotoimenpiteessä jalon peltiratsun kaksitahtinen voimanlähde huutaa kuin Ilmestyskirjan ratsut kvartettina laulaisivat Dies iraen).
Ja jonakin päivänä tapahtuu se ihme, että useimmista näistäkin alkaa kehittyä kohtuullisen kelvollisia ihmisrodun edustajia. Siinä muuten ei Eevan tytärten vaikutus olle aivan vähäinen.
Celia: pannaan harkintaan ainakin sellaisten henkilöiden kohdalla, joiden kanssa ongelmat toistuvat. Sellainen viileänsoljuva kirje parhain toivotuksin voisi itseasiassa tehota.
Kiitos Hyvärinen hyvistä nauruista. Tuon pystyin juuri ja juuri punahehkuiselta raivolta käsittämään itsekin. Mutta kyllä se vaati sen, että päätä piti hakata hetki näppäimistöön ja odottaa, että keskushermosto siirtyy "tapa nopeasti" -moodilta "keskustele ja anna porttari" -moodiin.
En minäkään piereskelyistä hermostuisi, pelkäänpahoin, että nauraisin hervottomasti. Onhan se osin aika hellyttävää, kun tenavat yrittävät herättää tätien huomion :)
Mutta asiakkaille huutelu ja muu riehuminen on ihan ehdottomasti eiei. Juoksemisen karsinnassa olen ollut tosi tiukka, samoin muiden kiusaamisissa.
Mutta vaikeaa on rakentaa nuorelle ymmärrettävä malli: olla sekä tiukka että ystävällinen. Vaatia tiettyjen sääntöjen noudattamista ja samalla takoa nuorten päähän, että kirjastoapua aina irtoaa ystävällisesti riippumatta heidän huonosta käytöksestään.
Miten pidänkään siitä työni suomasta mahdollisuudesta tokaista huonosti käyttäytyvälle esiteinille (ja joskus aikuisillekin), että tämä voidaan tehdä kivuttomasti ja nopeasti tai sitten todella hitaasti ja helvetin kivuliaasti...
Joskus sitä noiden esiteinien kohdalla miettii, että onko itse vain kalkkeutumassa vai olimmeko me aikanamme edes hitusen asiallisempia kaikesta angstista huolimatta.
Vanhempien heittäminen kirjeellä ei ole välttämättä huono idea. Sitä harrastetaan monissa instansseissa enenevissä määrin ja palaute on ollut suurimmilta osin positiivista. Esiteiniä voi sitten heittää Anna Kareninalla.
Valvontavideolla uhkailu varmaan toimii, mutta uhkailun toteuttaminen käytännössä tuskin onnistuu. On aika tiukasti rajattu nimittäin nuo valvontakamerafilmien käyttö.
-Brandon-
Joskus ei vaan jaksa. Sanotaan, että kuudestoista kuolevan dinosauruksen mylvinnältä kuulostava röyhtäisy oli liikaa.
Olen muuten todella harkinnut, josko valvontakamerakuvaa saisi näyttää vaikkapa lapselle ja hänen vanhemmilleen. Olisi siinä... No joo. Toivotaan, että siihen ei tarvitse mennä. Ja että Anna Kareninalla heittäminen ja kirjeet tehoavat. Muussa tapauksessa saan hermoromahduksen.
Lähetä kommentti