maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Elämäni osake

Olemme käyttäytyneet kuin kunnolliset porvarit ja viettäneet jo kaksi sunnuntaita asuntoesittelyissä. Olo on kuin neiti-ihmisellä baaritiskillä: yksi on kyllä kaunis, mutta epäkäytännöllinen, toinen olisi täydellinen, mutta tulisi varmasti kalliiksi. Pitäisi löytää sellainen tasapainoinen ja valoisa. Ei se haittaa, jos pinnat eivät ole juuri sellaiset, kuin päiväunissa, kunhan mittasuhteet ja peruskunto olisivat kohdallaan.

* * *

Olen ennenkin murissut siitä, että suomalaisilla on fiksaatio omakotitaloasumiseen. Nimityskin viittaa siihen, että vain oma talo voi olla koti. Etenkin iäkkäämpien suussa kerrostaloasunto muuttuu "osakkeeksi", sehän on jotain, jolla on rahallista, mutta tuskin tunnearvoa. Osakkeen seinälle voidaan sitten ripustaa prameasti kehystetty ilmakuva siitä varsinaisesta Omasta Kodista.

Olen itsekin asunut vanhassa puutalossa, herännyt pakkasaamuina lämmittämään keittiön puuhellaa, kantanut saunavesiä, ollut huolissaan vesiputkien jäätymisestä, piipun kunnosta, puutarhasta. Asumisen helppous, vaikeus, tai hintakaan eivät ole minulle niitä asumismuotoon vaikuttavia, ratkaisevia seikkoja. Viihdyin hirveän hyvin epämukavassa puutalossa, yhtä hyvin olen viihtynyt tässä kerrostaloasunnossakin.

Mikä sitten on tärkeää? Minusta olisi mahtavaa, jos voisin kävellä tai pyöräillä työmatkat. Haluaisin päästä ruokakauppaan niin, että minun ei tarvitse sen vuoksi lapioida hondaa hangesta. Kesällä minusta olisi mahtavaa kävellä torille ja juoda kahvit, talvella haluaisin kävellä elokuviin, teatteriin tai taidenäyttelyyn ja käydä sen jälkeen kaljalla. Kaljan jälkeen kävelisin kotiin.

Oma Koti Talo haja-asutusalueella - sehän on ihanaa. Mutta sieltä ei pääse pois, jos honda ei jonakin aamuna enää virkoa. Haja-asutusalueella ei piipahdeta minnekään, paitsi metsään. Elämän pitää olla hallinnassa ja suunniteltua: kauppareissulla ei saa unohtaa ostaa kahvia, elokuviin ei mennä spontaanisti. Ja Aivan Kaikkeen Tarvitaan Autoa. Haja-asukin elämä ja puuhailu keskittyy kotiin ja sen ympäristöön. Voi olla, että hänellä on keskikokoisen kunnan asukasmäärän kokoinen tuttavapiiri verkossa, mutta kun haja-asukas herää aamulla, hänellä on ympärillään oma perheensä ja hän tekee asioita itsekseen.

Kyse on valinnoista, ei arvoista sinänsä. Olennaista on kyetä määrittelemään omat arvot eikä tyytyä siihen, mitä muut tuputtavat. Eikä tämä tietenkään ollut mikään uusi ja mullistava ajatus. Kulttuuriin kirjotut arvot ovat kuitenkin tehty teräslangalla. Se, että tekee poikkeavan valinnan parisuhteen, lasten, ammatin tai asuinpaikan suhteen vahvistavat sääntöä. Sitä, että Keskiluokkainen Heteroperhe asuu Omakotitalossa.

17 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Omissa valinnoissa ei tosiaan kantsi tuijottaa mielikuviin :-) Rasti ruutuun []hetero []avioliitto []keskiluokka []OMO-pesujauhe [] farmari-Volvo []2,5 lasta []labbis ja ruksien mukaan asunto? Nääh.

Sen sijaan faktat, kuten kävely, pyöräily, kävely, pyöräily ja kävely painavat vaa'assa. Voin vain suositella omasta puolestani kävely/pyöräily-ystävällistä asuinpaikkaa. Nyt tuntuu ihan toiseen malliin kodilta kuin aiemmin lähiössä. Ja yllättävän samaan malliin kuin sitä edeltävässä keskustahimpessä.

Jenni kirjoitti...

Hetero, avioliitto ja kojootti eivät tarkoita sitä, ettei voi asua ihan homosti:D

Ilmauksella "homo" sellainen possutiivinen fab5 -kaiku...

Veera kirjoitti...

Minä olen aina asunnut paikassa, josta on voinut kävellä kaikkialle, minne on arjessani ollut välttämätöntä päästä. Tämä on tavoitteeni myös loppuelämäni osalta.

Ikävä, että elämänasenteeni tulee pääkaupungissa niin kovin kalliiksi. Teillä Hämeessä taitaa olla toisin.

Kaura kirjoitti...

Veera, erittäin kannatettava periaate ja epäilemättä helpommin toteutettavissa täällä kuin siellä. Jopa niin, että saadaan sullotuksi neljä henkeä, Oma Huone ja Esikoisen pihatyövälttämättömyys käveltävissä olevaan huusholliin. Aika messevää lainaa ja remonttihärdelliä se toki edellytti, mutta emme puhu nyt siitä.

Mistä tuli mieleeni, Oman Huoneen avajaiset olis pitäny olla jo! Hmps.

Myös tuli mieleeni, että suomalainen asuntopolitiikka suugaa.

Jenni kirjoitti...

En siis ole missannut Oman Huoneen avajaisia, hyvä. Hämeessä ON kallista, muttei ehkä yhtä kallista kuin Hellsinkissä.

Luvassa messeviä lainoja myös täällä! Ellei sitten muuta johonkin metsään rakennettuun 70-luvun kertsiin (ei innosta).

Anonyymi kirjoitti...

Katsotaan... Työmatkaa on noin 100m eli voin kävellä tai pyöräillä. Torille ja satamatorille on kanssa kävelymatka kuten myös teatteriin, leffateatteriin ja viihtyisään baariin (on asia erikseen kykeneekö sieltä kävelemään enää kotiin). Toisinsanoen Jemory-kriteeristön mukaan jää kämpältä uupumaan vain yksi piste eli tuo ruokakauppa. Sinne tulee ajeltua yleensä Brandonin faijan BMW:llä, jotta voi kerralla ostaa paljon eikä siten tarvitse käydä usein.

Minun kriteeristööni kuului ensisijaisesti kämppää etsiessä, että matka töihin olisi lyhyt (eli se on sen 100m) ja tanssikoululle myös (alle 2km). Kotona pitää olla tilaa tanssia (okei, 50neliötä minulle ja kissalle on ehkä hieman liioiteltua) ja nettiyhteys.

Tosin minähän olenkin "sellainen" ;)
-Brandon-

Jenni kirjoitti...

Brandon, aika hyvä. Nyt ehkä arvasin sen kaupungin. Olen mahdollisesti syntynyt siellä.

kukkis kirjoitti...

Me vasta outoja olemme kun kävelemme kaikkialle paitsi pojan muskariin, jonne ajamme ratikalla, ja lisäksi asumme VUOKRALLA KERROSTALOSSA. Voi meitä parkoja. Kehtaamme vielä raukat nauttia elämästämme.

Parit oikaisut: 1. Mies kyllä ajaa viiden kilsan työmatkansa autolla, mutta se on ammatin hasardeja. 2. Elämässä on asioita, joista emme nauti, mutta ne eivät liity asumiseen. Paitsi että muovimatoista en kyllä yhtään tykkää.

Jenni kirjoitti...

Kukkis, tosi outoja! meillä on ihan sama tilanne tällä hetkellä! Täytyy sanoa, ettemme varsinaisesti kuitenkaan "kärsi" :D Hyi meitä, emme edes ymmärrä kärsiä...

kukkis kirjoitti...

Meitä ymmärtämättömiä varten pitäisi saada kalenteriin kansallinen "heitä tuhkaa päällesi" -päivä. Eiköhän se siitä lutviutuisi.

Teille kumminkin onnea asunnon ostoon! Täällä meidän kulmilla ei tarvitse päättää, ostaako vai asuuko vuokralla. Ostohinnat ovat niin taivaissa, että kahden keskituloisen palkoilla ei osteta edes kaksiota - jonka ostamisessa ei olisi muutenkaan mitään järkeä, koska emme siihen mahtuisi. Onneksi omistaminen ei ole koskaan ollut "mun juttu", muuten voisi harmittaa.

Jenni kirjoitti...

Munkin mielestä omistaminen ei ole ainoa autuaaksi tekevä. Nyt kiikarissa oleva asunto on kuitenkin aivan mieletön. Ja kallis. Ehkä olen ikuisesti ja onnellisesti vuokralla ja vietän kerran vuodessa tunikanrepimispäivää...

Anonyymi kirjoitti...

Siis mitä, olenko lukenut väärää blogia vai sekaisin muuten vaan? Eikö teillä pitänyt olla joku tontti, josta puretaan vanhaa pois ja rakennetaan perennoiden ympäröimää taloa tilalle?

Jenni kirjoitti...

Anonyymi, elämä viskelee! Sain työpaikan edelleen etelämmästä. Tontti on menossa myyntiin perennoineen päivineen, koska matkat olisivat kestämättömän pitkät.

Puutarhan menettäminen kieltämättä kirpaisee, mutta elämässä ei voi ihan kaikkea saada:( Rakennusprojektia emme ehtineet aloittaa.

Pulla kirjoitti...

Se on totisesti elämänlaatua, että kävellen ja pyörällä pääsee. Muuhun en suastu. Mutta yllättäen huomasin, etten halunnut Turussa asuntoa sittenkään ihan työpaikan vierestä, vaikka olisi löytynyt. Reilun vartin pyöräily irrottaa sopivasti työkuvioista, niin että tutkijallekin voi vahingossa muotoutua jonkinlainen ero työn ja vapaan välille.

Jenni kirjoitti...

Pulla, onhan siinä pointti. Kuljin tosin yliopistolle vuosikaudet paikallisjunalla - matkaa oli reiska 30km. Se oli yllättävän vaivatonta ja hauskaa ja junat olivat harvoin myöhässä.

minh kirjoitti...

Minä iloitsen aina, kun joku hyvä ihminen löytää hyvän asumismuodon itselleen, oli se sitten vaikka Martsarin assan vieressä 70-luvun kerrostalossa, jos tykkää.

Omistamisen ihannointi on sujuvasti tuntunut siirtyneen vanhemmalta ikäpolvelta nuoremmille. Tuttava- ja kaveripiirini ihmiset, jotka ovat aina asuneet vuokralla, ovat ryhtyneet massiivisiin muutostoimenpiteisiin saadakseen oman asunnon. Takaajia etsitään, keskustellaan remonteista ja lainoista ja minä olen pudonnut kärryiltä. Ja lopuksi selitetään selittämis-äänellä, että "loppuviimeks se on kuitenkin fiksumpaa maksaa omaa pois kuin vuokraa koko ikänsä". Ihan kuin minä toisten asumisiin puuttuisin! Nyt vuorossa on siskoni ja hänen miehensä, kyseessä on asumisoikeusasunto ja syykin selvä: "ei tässä iässä enää vuokralla kannata asua", vaikka ei olisi varaa lainoihin...

Voihan olla, että muutaman vuoden kuluttua minäkin haluan välttämättä omistusasunnon ja ryhdyn suunnittelemaan, mutta se vaatisi jos jonkinmoisia ihmeitä luottotiedoissa ja tuloissa.

Asun talossa joka on ainakin toistaiseksi suojelukohde, eikä sitä saa purkaa. Mutta sitä ollaankin saartamassa massiivisilla rakennustoimenpiteillä ympäriltä niin, että pihallamme kävelee kohta toimistotyöntekijöiden vana, kaikilla joku pahvinen lattemuki kourassa, kun tämä on niin "matkan varrella".

Talossa asuu muutama sata ihmistä tyytyväisenä, joskin törkeällä vuokralla, mutta suurin osa asukkaista on tähän nimenomaiseen linnaan havitellut ja jonottanut, eikä lähde vaikka viereen tulee pari lisäkaistaa ja kevytmoottoriliikenneväylä sun muut pilvenpiirtäjät.

Minusta tämäkin on ihan väärin, että savustetaan sitten asukkaat ulos korkeilla vuokrilla ja ympäristön umpeen rakentamisella, kun tässä vaan haluttais olla ja hoitaa kukkia ja ulkoiluttaa elukoita :(

-minh-

Anonyymi kirjoitti...

"Munkin mielestä omistaminen ei ole ainoa autuaaksi tekevä."

Kysyttiinkö nunnan mielipidettä ollenkaan?
-Brandon-