Tapasin poliisilaitoksella virkamiehen, jollaiseksi en halua tulla.
Passi piti uusia, rouvaksi tultuani oli nimeen tullut uusi osa ja vanha passi oli muutenkin menossa seuraavan matkan aikana vanhaksi. Ei kun valokuvaliikkeeseen. Kuvat tulivat muutamassa minuutissa ja ilokseni näytin niissä aavistuksen vähemmän syrjäytyneeltä psykopaatilta, kuin edellisissä. Valokuvaliikkeen kaiffa leikkasi kuvat vielä leikkurilla ja sujautti ne pieneen muovitaskuun (olenko muuten maininnut, että pienet muovitaskut ovat yksi toimistotarvikefetisseistäni) ja sanoi, että säännöt eivät kiellä maltillista nurkkien pyöristämistä (ettäs tiedätte). Siispä reippain askelin poliisilaitokselle!
Ojensin vanhan passin ja kuvat ja pyysin uutta. Ensimmäinen reaktio kuviin oli uskomaton suhina, huokailu, maiskutus ja kielen naksuttelu. "Siis voi että", virkailija huokaili ja pyöritteli silmiään. "Kävitkö sinä juuri valokuvassa? Missä sinä kävit?" Myönsin syyllistyneeni valikuvattavana olemiseen ja mainitsin, että valokuvaaja mainitsi maltillisen pyöristämisen olevan sääntöjen rajoissa. Virkailijan mielestä nurkkiin koskeminen oli jotakin henkilökohtaisen loukkauksen, virkavirheen ja herjan välimaastosta. Hän sovitteli kuvia kalvoon, jossa oli naaman kohtaa merkkaava soikio ja kuvan kokoa merkkaava neliö. Muuten sellainen neliö, jonka nurkat olivat pyöristetty. Muijaa varmaan harmitti, että kuvat selvästi ja millintarkasti mahtuivat kalvon kaavioihin.
"Siis voi että ne osaa, tästä on puhuttu vaikka kuinka monta kertaa. Saadaankohan näistä passi, ymmärrätkö, että minun saattaa pitää lähettää sinut uusiin valokuviin? Jos matkustaja käännytetään rajalla, niin virkailija joutuu maksamaan korvauksia" virkailija paasasi ja heilutteli poliisin ohjetta hyvästä passikuvasta. Tässä vaiheessa olin aika hermona, mutta yritin pitää yllä myönteistä ilmapiiriä. Nalkutus jatkui "Katsotkos sinä näissä kuvissa edes suoraan? Sinä katsot näissä kuvissa ylöspäin! Katso itse, katsot ihan selvästi jotekin yläviistoon! Onko sinulla taittovika?". Virkailija haki muutkin toteamaan, katsonko yläviistoon vai kameraan. Muiden mielestä katsoin kameraan.
Jouduin ottamaan passikuvaan lasit pois, koska kehykset ovat niin hurjat, joten ilmeeni oli varmaan tavallisen eksynyt, harhaileva, ja orpo, sellainen lepakko valonheittimessä -ilme. "Minä. Katson. Niissä. Kuvissa. Suoraan. Kameraan. Ja minulla on lievä taittovika."
Virkailija ähisi koneensa kanssa ja valitsi kuvan, jossa minä katsoin hänen mielestään eniten kameran suuntaan. Sitten hän kuulusteli vielä tarkasti, oliko valokuvaliikkeessä annettu ymmärtää, että nurkkien kanssa voi tulla ongelma. Myönsin (raukkis), koska halusin epätoivoisesti saada sen hemmetin passin. Tästä seurasi lisää puhinaa, naksuttelua ja villiä silmämunien pyöritystä. Loppuhuipentumana kohotin takamustani millin penkistä, minkä seurauksena virkailija intoutui vitsailemaan, kuinka minä "ovela pimu" yritän livahtaa maksamatta. "Rahat JA henki, haha hehe hahaha!"
Gimme a break. Ihan totta.
13 kommenttia:
Anteeksi, jos mitätöin asianmukaisen ärtymyksesi, mutta jos joskus passisi kanssa tulet käyneeksi Venäjällä ja joudut hakemaan yhtään mitään mistään virastosta, niin huomaat, että tuo kertomasi on oikeasti hyväntahtoista small talkkia! :)
Jos painaa word verificationin alla olevaa pyörätuolin kuvaa, niin mikä se hirvee meteli on joka alkaa kuulua?
-t
Voi ei, minä kyllä saan raiviot ihan kotimaisistakin paperinpyörittäjistä. Minullakin oli omat vaikeuteni viime keväänä passin kanssa tolskatessani.
Kun käyttää passia huolettomana henkilöllisyystodistuksena ja kuljettelee sitä baaristellen farkkujen takataskuissa, saattaa laillani unohtaa tyyten asiakirjan juhlallisen luonteen.
Tästä saa onneksi muistutuksen heti EU:n ulkopuolelle matkustaessa: nimilehti oli vaarallisesti repsallaan, ja jo Helsinki-Vantaalla virkailija teki tiettäväksi jylhällä äänellä: "mikäli sivu irtoaa, MATKANTEKO KESKEYTYY". Gulps!
Unkarin ja Serbian rajalla sain sitten kynsilakkaisen ja ruttuisen passin johdosta niin murhaavia silmäyksiä, että muistokin aivan hyytää!
Aaaa, mullahan ei ole kokemuksia mistään Tsekkejä idemmästä (ja Tsekki on länttä, selkeästi), joten byrokratian koko kauneus ei ole vielä valjennut minulle:) Minä vaan en meinannut päästä edes sinne asti, että olisin sen passin saanut. Kuulin myös myöhemmin, että sama virkailija aiheuttaa aina ongelmia passiasioissa. Muut virkailijat saattavat tehdä passia jo täyttä päätä, kun tämä haukka syöksyy väittämään, että kuvassa selvästi vähän hymyillään... HUH.
Nyt mua alkoi pelottaa, että mut käännytetään rajalla. Vanhassa passikuvassa on kyllä sellainen liiskaletti olmi, että siitä ei meikäläistä (toivottavasti) edes tunnistaisi. Kun saan uuden passin, niin poltan vanhan. Sitten saan varmaankin syytteen matkustusasiakirjan julkisesta häpäisemisestä.
Pahinta on, ettei omaan passikuvaan voi edes vaikuttaa. Ajokorttikuvan sain valita itse.
Miettikäähän nyt kaikki, millaista onkaan jo alkujaankin katkeran ihmisen istua tiskin takana passitoimistossa. Kun sinne marssii toiveikkaan näköinen ihminen valokuvat ja hakemus kourassaan, tiskin takana istujalle käy kivuliaan kirkkaaksi, että tuo tolvana on lähdössä matkalle. Saatana, ulkomaille vieläpä. Se haluaa pois ja pääseekin. Jonnekin kauas arkisista roskapussivuorista. Kerpele kerrassaan. Kai sitä silloin saa vähän huvitella mokoman joutavan reissaajan kustannuksella.
Oikeasti: kurjaa tuollainen.
Olen kymmenisen vuotta sitten huristanut junalla ex-Jugoslavian halki. Sisällisota oli ohi ja Kosovon tyhjentäminen vasta tulevaisuutta. Parimetrinen tiukkakatseinen junaukkeli pamppu ja pyssy vyötäisillään mulkoili vuoroin passiani ja vuoroin kalpenevaa naamaani, eikä minulla ollut paljoa sanottavana, kun hän otti sekä passini että lippuni ja häipyi jonnekin. Tuli sitten takaisin ja käski ottaa silmälasit pois tai niin minä ainakin ymmärsin tehdä. Taas vertailua ja mulkoilua ja lopulta hyväksyminen. Ja minun kävi vielä hyvin. Muut, paikallisen passin omaavat kiikutettiin seisomaan riviin ulos ja siinä meni aikaa. Mutta ilmeisesti kaikki (?) palasivat takaisin junaan.
Tulipahan pitkä selostus. Mutta olenaista on se, että passi ON tärkeä paperi. Jo siitäkin syystä, että kaikki maailman ihmiset eivät sitä halutessaan saa.
Jumalauta. Ja just kun mä olin ajatellut uudistaa tuttavuuteni Kaartin poliisitalon kanssa tänään. En taida uskaltaa.
Kah, siksi me sairaalatyöntekijät olemmekin aina niin iloisia! Tiedämme että potilaat tulevat luoksemme sairastamaan, silvottaviksi tai parhaimmillaan kuolemaan... :D
Vaan mahtaa olla rankkaa elää moinen hernepelto nasaaliontelossa ja yrittää siinä sitten vielä työskennelläkin. Voin vain kuvitella minne moinen virkailijatar sen palkokasvin kiskaisisi, jos hänen tiskilleen erehtyisi uudella hetulla passia hakemaan ;)
-Brandon-
PS. Arvon t - se on vammakone, joka ääntää elikkäs esittää audiomudossa ne kirjaimet.
Siis voi xttu näitä passiasioita. Käsi ylös kaikki, jotka ottavat sirun ihon alle heti, kun mahdollista1
Minulla ei ole passia, pääasiallisesti siksi että matkustelen lähinnä Hämeenlinnan tienoilla. Ja myös passiviranomaisten vuoksi. Tosin yhden lapseni kummi on passiviranomainen ja oikein mukava ja asiallinen, myös asiakkaille.
Vittuilu nyt aina on moukkamaista. Hyvin kestetty, ihminen. Minä olisin varmaan ruvennut kirkumaan ja vittuilemaan takaisin kun olen näin aikuishenkinen.
Siru. Ohimoon! Heti kun se on mahdollista!
Just kävin Kaartin pollarilaitoksella kysäisemässä, milloin pitää jättää passihakemus. En jättänyt sitä silloin, koska valokuvassa näytän aivan kauhealta. Virkailija oli ystävällinen nainen, joka sanoi: "Voi kuule! Me ollaan nähty täällä kaikki! Jos se kuva vaan täyttää vaatimukset, niin älä ole turhamainen". Mutta minä olin ja piilotin 7 kpl passikuviani, joissa näytän hamsterilta. Yhden annoin ystävälleni piruuttani muistoksi.. Huomenna uusi yritys, naama näkkärille ja kuvaan, hui!
-minh-
Otin juuri promokuvia itsestäni. Yksin pystyn vääntämään naamalle sellaisen vienon hymyn, joka ei näytä uhkaavalta tai kouristukselta. Inhoan kuvissa poseeraamista enemmän, kuin pystyn edes kertomaan. Valokuvaajan ottamat promokuvat ovat ihan arsesta.
Eihän niiden sulle pidä huutaa, ko et sä niitä kuvia edes ottanut.
Kyl valokuvaajien opastuksesta ja uusien ohjeistusten kaaliinpainamisesta on ollut iso projekti viranomaisporukoissa, voin vakuuttaa että uudistusta on väännetty kuvien ja tekstin kanssa ja kädestä pitäen kuukausitolkulla. Ohjemateriaalissa on pinoittain kuvia mun työkavereista "ei näin" -osastossa :-))
Lähetä kommentti