tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Bulimiakirjat

Lisäys torstaina 11.1. Runsaiden kommenttien vuoksi lisään pari täsmennystä seuraavaan tekstiin. Tarkoitan bulimiakirjalla teosta, joka on pakko ahmia kerralla, mutta joka sisältönsä vuoksi herättää ristiriitaisia tunteita. Bulimiakirjat - ainakin mainitsemani - ovat mielestäni todella hyviä ja suosittelen niitä. Kyseiset lukukokemukset ovat kuitenkin kirjojen aihepiirien vuoksi rankkoja ja herättävät ainakin minussa voimakasta surua, myötätuntoa, pahoinvointia tai vihaa: ahmintaa seuraa pahoinvointi - mistä tuo keksimäni termikin. Näin jälkeenpäon ajateltuna termi on toisaalta kuvausvoimainen, mutta ymmärrän kyllä, että se saa ehkä kohottamaan kulmakarvoja. Pahoittelen, jos joku on kokenut termin vastenmieliseksi tai loukkaavaksi! Tyypilliseen tapaani olen keksinyt jotain ja painanut publish-nappia luottaen siihen, että rivien välissä on riittävästi vihjeitä ja että armaat lukijat ymmärtävät telepaattisesti tarkoitukseni. Jätän tähän kuitenkin tekstin, en siksi, että se olisi niin ansiokas vaan siksi, että vielä nostaa nämä kirjat esille.

* * *

Bulimiakirjat ovat teoksia, jotka ahmitaan liian nopeasti ja sitten oksennetaan. Olen huomannut, että useimmat bulimiakirjat ovat autobiografioita: kaunokirjallisuuten luokiteltuja muistelmia: ne ovat paitsi autenttisia ja koskettavia (samalla tapaa koskettavia, kuin esimerkiksi huipputerävä raastinrauta yhdistettynä kylmiin, märkiin käsiin ja pieneen palaan porkkanaa), myös eri tavalla totta, kuin muu kaunokirjallisuus. Se, että teoksen kannessa mainitaan sana "muistelmat" tai "omaelämäkerrallinen" vaikuttaa vääjäämättä lukukokemukseen.

Viimeisin bulimiakirjani on Augusten Burroughsin Juoksee saksien kanssa (Sammakko 2006). Heittäydyin lukemaan tätä villiä, kirpeää ja yököttävää kirjaa kansia tutkimatta ja sitten, joskus puolen välin jälkeen tajusin, että jumankauta, tämä on muistelmateos. Hyörgh. Päähenkilö ja kirjoittaja joutuu äitinsä sekopäisen psykiatrin kasvatettavaksi. Äiti on epätasapainoinen "runoilija" ja isä alkoholisoitunut matematiikan professori. Sana "levoton" ei tee oikeutta Augustenin lapsuudelle. Se on absurdi, hillitön, surullinen, karmea ja hullu. Ja niin ovat hänen ympärillään olevat ihmisetkin. Hän muun muassa yllättää äitinsä ja pastorin rouvan harrastamasta oraaliseksiä ja seurustelee 14-vuotiaana 34-vuotiaan miehen, psykiatrin ottopojan kanssa.

Bulimiakirjat ovat aina selviytyjän tarinoita. Vaikka lapsuus olisi kuinka riekaleinen, levoton, nyrjähtänyt ja - luvallanne - paska, niin ainakin kirjoittaja on elossa ja sellaisessa tasapainossa, että on pystynyt työstämään tapahtumat ja tekemään niistä kertomuksen.

Muita bulimiakirjoja ovat mm. Jennifer Lauckin Siipirikko ja Tummat vedet, Frank McCourtin Seitsemännen portaan enkeli ja Liza Marklundin Uhatut. Lukekaapa ja varautukaa tyrmistykseen, pahoinvointiin ja ihanaan katharsikseen!

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luen parhaillaan Augustenin Magical Thinking- opusta, jossa siinäkin viitataan tuohon Juoksee saksien kanssa- kirjan sisältöön. Melkoista menoa on Augustenilla ollut. Eikä näytä meno rauhoittuvan aikuisiälläkään, mikäli kirjoituksiinsa on uskominen. Hän muuten tarjoilee aika hyviä vinkkejä sinnikkäiden puhelinmyyjien karkoitukseen. Hahhahheehoo!!!

Anonyymi kirjoitti...

Magical Thinking viihdytti (ja kauhistutti) sen verran kovaa, että Running with Scissors ja Dry odottaa hyllyssä. kiitos kirjavinkeistä!

Jenni kirjoitti...

Magical thinking ja Dry ovat menneet multa ihan ohi. Kiitos vinkeistä itsellenne!

Anonyymi kirjoitti...

Hetkinen, mitäs bulimia-aiheista siinä seitsemännen portaan enkelissä oli?

Anonyymi kirjoitti...

Running with Scissors on ilmaantunut silmäkulmaan useasti kirjakaupassa. Pitäisiköhän tuo lisätä siis sille surullisen kuuluisalle listalle...

En tiedä tajuanko tuota ajatustasi bulimiakirjallisuudesta. Johtuen varmaan siitä, että jo tuo sana itsessään on niin vahvasti tunnesävytteinen, ettei siihen voi kokea liittyvän mitään positiivista.

Mutta kuulostaa tosiaankin lupaavalta tuo saksien kanssa juokseminen. Olen esimerkiksi addiktoitunut nk. leirikirjallisuuteen, koska se on vain niin ihanan kamalaa ja täysin totta.

Jos et ole sattunut törmäämään novelliin nimeltä "Pikku Emma" niin minun pitänee se sinulle skannata ja lähettää. Saattaisit löytää sen kauneuden kuten minä.
-Brandon-

Jenni kirjoitti...

Ei bulimia-aiheista, vaan kirja on sellainen, että se pitää ahmia kerralla ja jälkeenpäin voi pahoin... Jennin mukanokkeluuttahan se.

Jenni kirjoitti...

Äh, eilen vertaus tuntui vielä hyvältä, mutta olin väsynyt. No menköön. Brandon, en ole törmännyt Pikku Emmaan. Lähetä ihmeessä siihen mun omaan yksityiseen spostiin...

Anonyymi kirjoitti...

Minusta bulimiakirja on aika nokkela kuvailmaus ja avautuu kyllä kirjoituksesi perusteella, mutta ei ilman sitä.

Niinhän se on, jotkut kirjat tempaavat mukaansa. Syitäkin on useita. Mainitsemistasi kirjoista olen lukenut ainoastaan Frank McCourtin "Seitsemännen portaan enkeli", joten pohdin syitä pelkästään sen ja joidenkin muiden lukemieni kirjojen perusteella.

Tämäntyyppisiä kirjoja ahmitaan

- koska ne on sujuvasti kirjoitettu

- koska ihmisiä kiinnostaa myös elämän raadollisuus, vaikka oma elämä olisi turvallista

- koska kirjailija prosessoi omia kokemuksiaan pysyäkseen järjissään

- ja ennen kaikkea koska toivotaan herttaiselle päähenkilölle hyvää ja odotetaan kirjan tarjoamaa onnellista loppua

- lopuksi, koska joillekin ihmisille tämänkaltaiset kirjat antavat lohtua ja toivon omasta paremmasta elämästä


Sain sellaisen käsityksen, että et pidä tämäntyyppisistä kirjoista ja siksi olet nimittänyt ne melkoisen negatiivisesti bulimiakirjoiksi. Minä taas en näe niissä mitään pahaa. Joillekin ihmisille tarjoava lohdun tunne on tarpeeksi hyvä syy näiden kirjojen olemassaololle.

Jenni kirjoitti...

Annoin väärän käsityksen. Arvostan erittäin paljon teoksia ja kirjailijoita, jotka mainitsin, mutta tykkääminen ja pitäminen tuntuvat ilmauksina vääriltä, koska lukukokemukset ovat olleet niin rankkoja. Kirjat ovat todella hyviä ja suosittelen niitä kaikille, mutta ne eivät todellakaan ole mitään kivoja ja mukavia hyvän mielen kirjoja. Lukukokemusta helpottaa vain tieto siitä, että kirjoittaja on selvinnyt kokemastaan.

Käytin bulimia-termiä kuvaamaan kyseisten teosten aiheuttamaa ahmimis-pahoinvointi -reaktiota. Itse ainakin todella ahmin kirjat, kykenemättä päästämään niitä käsistäni, vaikka välillä täytyi itkeä tirauttaa. Lauckin ja Marklundin Uhattujen kanssa olen valvonut ja jyrsinyt kynsiäni, Burroughsin teoksessa oli viileyttä ja absurdia huumoria, se ei tunkenut niin ihon alle.

Suojakänni kirjoitti...

Ehkäpä tietyssä teini-iän vaiheessa ahmitut rankat huumekuvaukset (tyyppiä Christiane F tai Sid & Nancy) menevät tähän kategoriaan? Vai onko siinä kyse vain sosiaalipornosta? Ja sitähän eivät sivistyneet ihmiset harjoita lainkaan?

Joka tapauksessa, pätevä arkkiesimerkki juuri kuvaamasi kaltaisesta kirjasta oli minulle Emmanuel Carreren "Valhe" - hienosti kirjoitettu, hirvittävä kirja, joka oli pakko lukea yhdeltä istumalta ja jonka jälkeen olisi halunnut polttaa koko teoksen poroksi.

Jenni kirjoitti...

Ha, kootaan lista teoksista, jotka tarvitsevat tupakka-aski -tyylisen suojatarran. Varoitus, olet tarttumassa bulimiakirjaan, joka pitää sinua pihdeissään ja saa sinut yökkäämään, muttet VOI lopettaa lukemmista...

Anonyymi kirjoitti...

ei tässä tekstissä ollut alunperinkään mitään epäselvää. imho tietysti.

lisäisin bulimiakirjalistalle (ainakin joskus 12-16 vuotiaana koettuna) papillon ja mila 18.

Ohari kirjoitti...

komppaan matlista. ioho siis :-)

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy vielä sanoa tuosta McCourtin Seitsemännen portaan enkelistä, että se oli todella hyvä mutta rankka teos. Minulle jäi viikkokausiksi vahvasti mieleen (okei, näemmä vuosikausiksi), miten kirjailijan pikkusisar kuoli keuhkokuumeeseen tms. ja hänen pienen päänsä tekemä painauma näkyi tyynyssä vielä, kun ruumis oli jo viety pois. Se tuntui niin riipaisevalta mielikuvalta, että ulvoin kuin Niagara.

Kati Parppei kirjoitti...

Seitsemännen portaan enkelissä oli myös viistoa huumoria, naurua kyynelten läpi. Itse repesin täysin kohdassa, jossa Frank pääsee ripille ja oksentaa jälkeenpäin koko pyhän ehtoollisen takapihalle. Isoäiti (tai joku muu vanhempi nainen, en muista enää) hätääntyy Jeesuksen veren ja ruumiin alennustilasta ja ehättää kysymään papilta, mitä asialle pitäisi tehdä. Pappi käskee yksioikoisesti huuhtomaan sotkun pois. Mummo aikoo tehdä työtä käskettyä, mutta keksii vielä varmistaa, tuleeko siihen käyttää vihkivettä...

No. Vitsien selittäminen ja niin edelleen.

Jenni kirjoitti...

Musta tuntuu, että Lauckin Siipirikko ja Tummat vedet ja Marklundin Uhatut ovat sitä bulimiakirjojen niagara ja tuska -äärilaitaa. Seitsemännen portaan enkelissä ja Juoksee saksien kanssa -teoksessa kerronta on sen verran viileää ja etäännyttävää, että tilaa jää absurdille, vapauttavalle huumorille.

Miten te selviätte ioholla ja imholla, kun mulle tulee aina vähintään lglcadqg?

Anonyymi kirjoitti...

me ei varmaan puhuta samasta asiasta :)

http://en.wiktionary.org/wiki/IMHO

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Minulla tuli mieleen kirja Tsernobylista nousee rukous. Se ei kyllä ole vapauttava, vaan ahdistava. Siinä on niiden ihmisten kertomuksia, jotka selvisivät siitä hengissä. Ainakin siiheksi että saattoivat kertoa tarinansa...

Aloittelin sen lukemista, mutta hermo ei kestänyt enempää kuin ensimmäisen tarinan. Se kummittelee mielessäni vieläkin. Mutta jos joku haluaa todella tietää, millaista se oli, niin tuosta kirjasta se selviää.

Kiitos kirjavinkeistä, vaikuttivat todella mielenkiintoisilta. Täytyypä käydä kirjastossa vilkuilemassa, josko löytyisi.

Jenni kirjoitti...

matlis: ...ja näin hän jälleen paljastaa sivistyksessään ammottavan norsunmentävän aukon...

IMAO?

MIAU?

APUA?

Wilhelmiina: kiitos vinkistä. Olen joskus sormeillut kirjaa ja miettinyt, josko kykenen lukemaan sen.

Anonyymi kirjoitti...

Hieman hämärä oli tuo, että mikä on bulimiakirjan loppufiilis, mutta nyt tajusin minäkin :D Juu, termi on oikein hyvä. Ja vielä parempaa on tämä lista ihanan kamalista kirjoista.

Isoin kiitos Wilhelmiinalle Tšernobyl-kirjavinkistä! Edellisessä omassa kirjoituksessa nimittäin paasasinkin tästä minulle rakkaasta säteilyaiheesta.

Jenni, lähetän sen Pikku Emman sinulle heti kun käyn porukoilla ja saan sen kuvattua tai skannattua. En uskalla hehkuttaa liikaa, ettei se menisi pilalle.
-Brandon-

Jenni kirjoitti...

B: odotan innolla:)

Anonyymi kirjoitti...

Juu, siis minähän en laskisi tuota McCourtin kirjaa bulimiakirjaksi, vaikka se onkin koukuttava ja riipaiseva ja hauska. Siinä on niin paljon huumoria ja selviytymisen otetta, että se ei aiheuta pahaa oloa. Niagaran lailla ulvomista kyllä. Minä muistan itkeneeni ja nauraneeni ihan hillittömästi sen kanssa.

Noita muita en ole lukenut, mutta käsittäisin bulimiakirjaksi sellaisen, joka aiheuttaa lukiessa ahdistusta tai pahaa oloa, hirveitä mielenheilahteluja tms ja sitten katharsis.
Mutta kaipa jokainen määrittelee tuon ihan henkilökohtaisesti, että mikä miltäkin tuntuu.

-minh-