Bulimiakirjat

Lisäys torstaina 11.1. Runsaiden kommenttien vuoksi lisään pari täsmennystä seuraavaan tekstiin. Tarkoitan bulimiakirjalla teosta, joka on pakko ahmia kerralla, mutta joka sisältönsä vuoksi herättää ristiriitaisia tunteita. Bulimiakirjat - ainakin mainitsemani - ovat mielestäni todella hyviä ja suosittelen niitä. Kyseiset lukukokemukset ovat kuitenkin kirjojen aihepiirien vuoksi rankkoja ja herättävät ainakin minussa voimakasta surua, myötätuntoa, pahoinvointia tai vihaa: ahmintaa seuraa pahoinvointi - mistä tuo keksimäni termikin. Näin jälkeenpäon ajateltuna termi on toisaalta kuvausvoimainen, mutta ymmärrän kyllä, että se saa ehkä kohottamaan kulmakarvoja. Pahoittelen, jos joku on kokenut termin vastenmieliseksi tai loukkaavaksi! Tyypilliseen tapaani olen keksinyt jotain ja painanut publish-nappia luottaen siihen, että rivien välissä on riittävästi vihjeitä ja että armaat lukijat ymmärtävät telepaattisesti tarkoitukseni. Jätän tähän kuitenkin tekstin, en siksi, että se olisi niin ansiokas vaan siksi, että vielä nostaa nämä kirjat esille.

* * *

Bulimiakirjat ovat teoksia, jotka ahmitaan liian nopeasti ja sitten oksennetaan. Olen huomannut, että useimmat bulimiakirjat ovat autobiografioita: kaunokirjallisuuten luokiteltuja muistelmia: ne ovat paitsi autenttisia ja koskettavia (samalla tapaa koskettavia, kuin esimerkiksi huipputerävä raastinrauta yhdistettynä kylmiin, märkiin käsiin ja pieneen palaan porkkanaa), myös eri tavalla totta, kuin muu kaunokirjallisuus. Se, että teoksen kannessa mainitaan sana "muistelmat" tai "omaelämäkerrallinen" vaikuttaa vääjäämättä lukukokemukseen.

Viimeisin bulimiakirjani on Augusten Burroughsin Juoksee saksien kanssa (Sammakko 2006). Heittäydyin lukemaan tätä villiä, kirpeää ja yököttävää kirjaa kansia tutkimatta ja sitten, joskus puolen välin jälkeen tajusin, että jumankauta, tämä on muistelmateos. Hyörgh. Päähenkilö ja kirjoittaja joutuu äitinsä sekopäisen psykiatrin kasvatettavaksi. Äiti on epätasapainoinen "runoilija" ja isä alkoholisoitunut matematiikan professori. Sana "levoton" ei tee oikeutta Augustenin lapsuudelle. Se on absurdi, hillitön, surullinen, karmea ja hullu. Ja niin ovat hänen ympärillään olevat ihmisetkin. Hän muun muassa yllättää äitinsä ja pastorin rouvan harrastamasta oraaliseksiä ja seurustelee 14-vuotiaana 34-vuotiaan miehen, psykiatrin ottopojan kanssa.

Bulimiakirjat ovat aina selviytyjän tarinoita. Vaikka lapsuus olisi kuinka riekaleinen, levoton, nyrjähtänyt ja - luvallanne - paska, niin ainakin kirjoittaja on elossa ja sellaisessa tasapainossa, että on pystynyt työstämään tapahtumat ja tekemään niistä kertomuksen.

Muita bulimiakirjoja ovat mm. Jennifer Lauckin Siipirikko ja Tummat vedet, Frank McCourtin Seitsemännen portaan enkeli ja Liza Marklundin Uhatut. Lukekaapa ja varautukaa tyrmistykseen, pahoinvointiin ja ihanaan katharsikseen!