Ooh ja Aah!
Nojaan ihanassa [MAINOS] Martelan [MAINOS] työtuolissani ja nautin olostani hankalana ihmisenä. Opettelin tänään teknisten tyyppien kanssa auditorion laitteiston kanssa pelaamista ja mulla oli siniset henkityöhaalarit ja myös isoja työkaluja ja olin miltei äijä. Eräs Korkea Taho on kuulemma jyrähtänyt, että eri hallintokuntien täytyy joustaa, omalta tontilta on tarpeen tullen ja kuntalaisten palvelemiseksi uskallettava poiskin (olin auditoriossa siis joustamassa, eikä ole haitallista tuntea tekniikkaa). Räpyttelin puolitoistametrisiä ripsiäni ja kysyin että jaahas, milloinkas kiinteistönhoitajat tulevat sitten auttamaan lainauksessa, hyllytyksessä ja palautuksessa *blink blink* ja yhtenä kysymyksenä.
Eri hallintokuntien on joustettava, juu. Mutta hankalan ihmisen mielestä venymistä saisi tapahtua molempiin suuntiin. Ei vain niin, että me joustamme, koska me olemme paikalla ja se on meille mahdollista. Siis lähinnä teoriassa. Alimitoitetulla miehistöllä meillä on ihan kirjastotyössäkin Aivan Tarpeeksi. Vielä kun saisi sen taottua erinäisten tahojen kalloon.
No, onneksi saan sen yhdistetyn piikkipallo/käsikassara/jalkajousi/sädeaseen heti kun meitin pyrtsikohtainen kirjastostrategiamme valmisuu. Tulen pitämään huolen siitä, että se on niin painava, että sillä on mahdollista aiheuttaa pysyviä vammoja tahojen kroppaan ja psyykeen. Tahot varokoot ja kavahtakoon hankalaa kirjastontätiä, jolla on ylen kieroja sekä woimallisia keinoja ja jonka kieli on pitkä ja myrcyllinen kuin Vantaanjoki.
6 kommenttia:
Tämä ei tietenkään liity sinun kuntasi ja kirjastosi tilanteeseen mitenkään, mutta jotenkin on vain pakko sanoa. Omaa asuinpaikkaani lähinnä sijaitsevassa kirjastossa tämä työnjako on ymmärretty nimenomaan sellaisena työntekijöiden nokkimisjärjestyksen määrittävänä verukkeena kieltäytyä käytännössä kaikesta työstä. Merkillistä kyllä, kunnalla on rahaa pitää arkisin kahta virkailijaa lainaustiskillä (työn touhussa) ja lisäksi kahta sturmüberkirjastonhoitajaa neuvontatiskillä jauhamassa ulostetta. Jos sitten ei viitsi mennä sinne lainaustiskin jonoon vaan erehtyy kysymään apua näiltä vapaina lojuviltä yöntekijöiltä, asiakaspalvelualttius paljastuu sekä sävystä että sisällöstä. Jos uhkaa joutua johonkin muuhun tehtävään kuin siihen informaagikon salatieteen soveltamiseen, sitä pidetään suorastaan henkilökohtaisena solvauksena. Viimeksikin, kun sain lainausmaatilta kehotuksen ottaa yhteyttää henkilökuntaan, nämä varsinaiset ihmishärkä Ralffit nostivat nokkaansa ainakin suoran kulman verran ja hädin tuskin ehtivät lastenlapsistaan puhumiseltaan ohjata minut siihen jonoon. Ja lainaustiskillä ei sitten tietenkään riittänyt virkailijan ammattitaito...
Työelämässä valitettavasti näkee kaikkia ääripäitä johtamisen ja työn organisoinnin malleista, ja sikäli yhtä ainoaa ihmelääkettä ongelmiin ei ole. Siitä huolimatta Suomessakin omaksutaan aina muutaman vuoden välein uusi amerikkalainen työelämäoppi, jota sitten juurrutetaan joka paikkaan.
E.
E, kuulostaa hiton kurjalta. Meillä on kyllä pyritty siihen, että asikasta palvellaan, oli se pyyntö sitten mikä hyvänsä. Kunnan omistamassa ja monien tahojen käyttämässä talossa asikaspalvelu voi kirjastotyön lisäksi olla mikkien kanssa touhuamista, kopiointia, valonaisen hommaa ja pöytien kantamista... Näistä ulkokirjastollisista touhuista on yritetty vähentää, että aikaa jäisi varsinaiseen tiedonhakuun ja kirjaston asiakkaiden palveluun.
Meillä on tiskissä yksi henkilö, joka soittaa paikalle kiiretilanteissa toisen. Kiiretilanteita on usein, eikä meillä kyllä pompotella asiakkaita. Kirjastonhoitaja ei saa olla pienessä kirjastossa niin hieno, ettei tee virkailijan töitä! Olen aina korostanut, ettei tyhmiä kysymyksiä ole, on vain mahdollisesti tyhmiä vastauksia...
Toivottavasti omassa kirjastossasi tilanne muuttuu, kun epämotivoituneet siirtyvät eläkkeelle keskustelemaan lastenlapsistaan!
Etenkin koulun ja kirjaston välinen "yhteistyö" on hyvin toimivaa. Kirjasto antaa ja koulu ottaa hyvin sujuvasti. Määrärahojen jakamisesta ei puhetta, eikä kirjastopoliittisen selonteko-ohjelmamääryksen siitä vähän päälle prosentistakaan ole kirjastossa näkynyt jälkeäkään.
Monta tuntia viikossa menee kuitenkin luokkakäynteihin, opetukseen ja vinkkaukseen. Tästä pitäisi oikeasti nostaa haloo.
No tietysti ei pidä sortua kuvittelemaan minun näkemystäni tasapuoliseksi kuvaukseksi tilanteesta. Ero aikaisemman asuinpaikkani lähikirjastoon vain on niin huimaava, että vilutus tahtoo välillä vähän nousta. Olen tietysti hankala kirjastoasiakas; etsin kauan sitten kadonneita opuksia ja löydän nurkista kirjoja, joissa ei ole vielä viivakoodia. Entisessä vakiopaikassani työnjako oli kuitenkin se, että ne vähemmän osaavat apulaiset tekivät sen, mitä osasivat, ja varsinaiset ammattilaiset aina sitä, mihin suurin tarve oli. Tuo kirjasto oli esimerkki onnistuneesta työnjaosta, ja siihen verratessa en tietysti voi nykyistä kehua. Jonoja sielläkin oli, mutta ei koskaan pompottelua.
E.
Antitäti: tuohon antaa-otaa -kuvioon on tietysti saatava enemmän vuorovaikutusta. Ja suomeksi sanottuna niitä euroja. Ja mielellään niin, että opetuksesta maksetaan. Itse ajattelin, josko asian voisi ottaa esille sivistystoimen kokouksessa siten, että koko sivistyksestä päättävä lautakunta määrittelisi jonkin hinnan opetukselle ja vinkkaukselle. Se saisi olla aivan nimellinenkin, mutta periaate olisi kuitenkin oikeaan suuntaa.
E. Joskus ero eri yksiköiden välillä on huima, vaikka yleiset kirjastot pyrkivätkin näyttäytymään yhtenä palvelurakenteena. Mutta niinhän se on lähikaupoissa ja apteekeissa. Jotenkin kirjasto on vielä sellainen herkkä instituutio. Suhde omaan kirjastoon on intiimimpi kuin vaikka ruokakauppaan ja siki siltä odotetaankin enemmän.
Meillä on pyritty ajattelemaan, että "hankalat asiakkaat" auttavat kehittämään palveluita.
Lähetä kommentti