lauantaina, joulukuuta 16, 2006

Kapteeni Joulu

Olin jo melko varma, että vuoden ainoa joulutoivotus tulee tänne blogiin, mutta sitten sain itseni revittyä horroksesta ja kirjoitin ihan joulufiiliksissä ne noin kymmenkunta korttia, jotka vuosittain lähetän. Kummallista. Ehkä se johtuu kuoroharjoituksista, joissa veivattiin kauneimpia joululauluja. Riemuitse maa! Huomenna on sitten keikkoja, käymme ensin laulamassa mummukodilla ja sitten onkin kauneimmat joululaulut kirkossa. Se taitaakin olla vuoden ainoa tapahtuma, jossa on oikeasti porukkaa. Muina pyhinä kirkko on melkein tyhjä, mikä latistaa jo sinänsä tunnelmaa. Eipä silti, en käy itsekään kirkossa muutoin, kuin laulamassa kuorossa. Minulla on kerta kerralta pahempia vaikeuksia pysyä istuallani ja olla hiljaa. Usein joudun nipistelemään itseäni, etten ponnahda seisomaan ja huuda herjaavia vastalauseita. Sekään ei ole auttanut, kun eräs pappi, kiemurteluni ja hampaiden kirskuttamiseni havaittuaan, kehoitti suhtautumaan koko asiaan semioottisesti.

Joululahjahankinnatkin on tehty. Ihmiset saavat lähinnä suklaata ja sitten erilaisia järkevyyden riemuvoittoja. Minusta joulu ei ole mikään tekosyy täyttää lähimmäisten asuntoja omituisella koristekrääsällä. Niin että pliis, älkää ilmestykö ovelle esimerkiksi laulavan ja tanssivan poron kanssa (ellette aio myös viedä sitä lähtiessänne mukananne). Tulevalla viikolla pitäisi ruoskia itsestään esille kondiittori ja suurtalouskokki. Jouluna syödään. Jouluna lojutaan. Jouluna lauletaan kirkossa. Jouluna syödään. Jouluna pelataan sanapeliä. Jouluna syödään.

Ja sitten on vielä yksi juttu, jota en vaan osaa. Paketoiminen. En ole käyttänyt markettien paketointipalveluja vain siksi, että minulla on yleensä hirveä kiire pois marketista. Lähetän kuitenkin myötätuntoisia ajatuksia urheiluseurojen äideille. Pikkulintu lauloi, että jääkiekkojunnujen mutseilla on tänä vuona kuusi tuntia paketointinakitusta per muori. Siis voi herrajumala sentään. Kuusi tuntia kaikkien OMIEN joulu- ja työkiireiden keskellä, meluisassa tavaratalossa. Vähemmästäkin tekee lopullisen teon paketointinarun avulla.

Ehkäisy - check.

Mistä tuli mieleen vielä yksi hauska sattuma. Juttelin kokouksessa yhden työn puolesta tuntemani informaatikon kanssa. Hän oli ollut koko tuttavuutemme ajan aivan vakuuttunut siitä, että minulla on iso perhe, siinä kolmesta viiteen lasta. Minusta ajatus oli kyllä soma. Kivaa, että joku oikeasti ajattelee minun pyörittävän perhejudanssia ihan nuin vaan. Eli vaikka olen omasta mielestäni epäkypsä, keskeneräinen ja koko ajan enemmän tai vähemmän paniikissa, se ei varsinaisesti loista olemuksestani. Minun mielestäni äiti on kapteeni, hän hoitaa joukkueen huollon ja logistiikan, puolustaa, lukee iltasadun ääntä muunnellen ja rakastaa. Ja että minusta muka olisi kaikkeen siihen ja jaksaisin vielä hoitaa firmaakin? Huh. Olin siis hyvin imarreltu.

6 kommenttia:

Olivia kirjoitti...

Ehkä et olekaan niin kypsymätön, kuin itse luulet. Ja keskeneräisiähän me olemme ihan kaikki. Elämä kasvattaa kyllä jos suostumme kasvamaan.

Menipä henkeväksi. Päänuppini lienee herkistynyt liiasta kynttilänvalon tuijottelusta.

Jenni kirjoitti...

No en kai sitten... Tuskin lapsia tulee, jos alkaa odottamaan "selviän kaikesta" -olotilaa...

Anonyymi kirjoitti...

Harjoittelukysymys.

Terv. Epäkypsä anonyymi Syvästä Etelästä

Kaura kirjoitti...

Mä olin naimisiinmennessä ihan saletti että selvitän leikkien ja laulaen läheisten läheisten takaiskut ja lapsen vammaisuuden ja kaik ja tunsin olevani Kypsä Aikuinen Ihminen eiku EN OIKEESTI :-D Iskis tuo täysi-ikäisyyskin joskus. Ou vell. Valmiiksi en taida ikinä tullakaan :-)

Anonyymi kirjoitti...

Ois vaan vallan kamalaa olla valmis. Mitä sitä sit tekis? Hirttäis ittensä?
-Brandon-

Jenni kirjoitti...

Ootan sellaista seesteistä buddhamaista olotilaa, jossa mikään ei hätkähdytä. Saavutan sen näillä näkymin 115 vuoden iässä. Sitten voin sanoa, että ei tunnu missään, ristiä kädet niskan taakse ja ottaa rennosti...