Sunnuntai

Lauantaina olin omituisen väsynyt. Istuin töiden jälkeen ihan tyhjänä keittiössä. Lopulta jaksoin makkariin asti. Herättyäni sain raamatullisen, yhdeksän boforin raivarin. Lopulta en ollut enää edes varma, mistä se alkoi, ja minne se meni. Päättyneet raivarit vetäytyvät varmaankin vanhojen riitojen hautausmaalle.

Vein tänään Ukkosen päivälliselle ja pakottauduin autoilemaan kaupungilla. Mahat tulivat ähkytäyteen, karhu ei ollut tavattavissa, eikä kukaan kuollut, joten reissu oli onnistunut. Onnettomalla suuntavaistollani minun ei tarvinnut kääntyä kuin kerran "väärään" suuntaan, kun olin jo aivan eksyksissä. Ukkonen (viittilöi): "Kokeillaanpa ajaakin tuosta!" Minä: "Mitä kerpelettä! Miksi? Mitä vikaa entisessä reitissä on?!" Odotan autokoulun kakkosvaihetta yhtä innokkaasti kuin juurihoidon ja papa-kokeen yhdistelmää. Sellaista, jonka tekee ahdistunut ja vapiseva harjoittelija.

Seuraavaksi aion joutua käsittämättömään tarmonpuuskaan ja viedä itseni ja Väinön lenkille. Vaikka olisi kuinka pimeää ja kuinka liukasta ja sateista. Väinö* seisoo parhaillaan pöydän alla ja nojailee jalkaani, au, nyt se järsii varpaitani. Ihmettelen, ettei se jo osaa joitakin tukiviittomia, siksi selkeää sen ruumiinkieli on. MENNÄÄN LENKILLE. TYL-SÄÄ. ALA JOUTUA, SENKIN KANTTURA! Aion ostaa jumppapallon todella ankeiden talvikelien varalla. Sen kanssa on sitten hauskaa kimpoilla huoneistossa ja etsiä kadonnutta lihaskuntoa.

Ai niin kuvassa on hän. Huonekasvi, jonka nainen osti.

*shetlanninlammaskoira, ei esimerkiksi hovimestari tai puoliso