En voi tajuta, enkä hyväksyä sitä, että kello viisi tulen siihen tulokseen, että nukkuminen on yliarvostettua huvia. Keitän litran kahvia ja juon sen. Askartelen. Ajattelen kaikkea sitä nasevaa, joka olisi pitänyt osata sanoa viime viikolla, eilen illalla, ja reilu tunti sitten uneeni ängenneelle kuntajääräpalaverille.
Jeezez.
Kuoro jää väliin, vaikka tarvitsisin sitä aivan ehdottomasti. En uskalla näillä yöunilla (ja taidoilla) edes harkita neljänkymmenen kilomeetterin pimeän- & liukkaankelin harjoituksia. Siis neljäkymppiä siivu.
Taidan keittää vähän lisää kahvia ja mennä säikäyttämään siivoojan työpaikalleni. Valmistaudun kirjavinkkaukseen, hoidan sen yhdessä virkailijan kanssa, sanon heipat 13.30 ja keksin iltapäivällä varman keinon, jolla ressileveli saadaan hinattua siedettävälle tasolle.
Ha ha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti