torstaina, marraskuuta 30, 2006

Runotorstai

Olen mietiskellyt sanaa "pelkistyä".

Olen istunut, katsonut ikkunasta strippaavaa maisemaa, joka kuolee, painuu, haalistuu. Se ei näytä pahalta, vain väsyneeltä.

Olen mietiskellyt sanaa "paljas".

Olen hieronut kädellä kiiltävää keinutuolin käsinojaa. Ottanut kokeeksi vähän vauhtia.

Olen sahannut sieluni auki vinkuvalla luusahalla ja sorkkinut sieluani pitkillä teräsinstrumenteilla, poiminut esiin kaikenlaista kiinnostavaa. Olen rypenyt itsessäni ja tunnen sen mutakuopan pohjan jokaisen neliösentin. Ja nyt annan ne pois, yksi kerrallaan.

Olen ajatellut sanaa "huuhdeltu". Puhelin on soinut, minä olen joskus vastannut, joskus ollut vastaamatta. Ja toisinaan nostan luurin ja kuuntelen. Sanat eivät tule. En ilkeä ottaa niitä esille, ne ovat niin kuluneet, käytetyt ja risat.

Olen ajatellut sanaa "pesty". Miksi mihinkään ei jää merkkejä? Samat lämpimät kädet voivat kuristaa ja rakastaa. Ei niistä näe päälle päin. Ei edes itse.

Olen ajatellut sanaa "perillä", olisin pistänyt tupakaksi, mutta en muista, kuinka sytytin toimii, enkä sitä, missä tupakat on. Enkä muista sitäkään, mistä olen kävellyt tähän. Tämä on jonkinlainen kauppa, mutta se ei näytä tutulta.

* * *

Runotorstaita.

9 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Surullinen runo. Vaikka runossa sinänsä ei ole mitään herkkää - paitsi oikeastaan tuo "Olen hieronut kädellä kiiltävää keinutuolin käsinojaa." - on kokonaisuus kuitenkin herkkä dementikon ajatusten kuvaus. Sellaisena sen luin. Salaironinen kommentti Juicen runoon?

Anonyymi kirjoitti...

Luusaha. Sinä se aina muistat ajatella minun romantiikankaipuutani.
-Brandon-

Jenni kirjoitti...

Tui: tulkitsit oikein. Siitä tuli sellainen pelkistymisen kuvaus, kun muistin ja opitun kerrokset riisutaan ja jää pelkkä... mikä?

B: aina!

Merja kirjoitti...

Minulle tästä tuli lämmin olo. Se mikä jää kun riisutaan on jotain oleellista eikä sittenkään kauhean surullista, minusta. Tyytyväisyys siihen mitä on, siihenkin ettei löydä tupakoita tai muista sytyttimen käyttöä tai mistä kerran tuli?

sikuri kirjoitti...

Mielestäni olet kulkenut pitkät matkat sisälläsi, sisäistämässä, pelkistämässä koettaen ymmärtää ja hyväksyä. Tupakat jäävät eikä ole väliä, minkä kaupan edessä seisoo. Hienosti kerrottu, oma minä seulottu ehkä Juicea muistellen. Ei mielestäni surullinen.

Jenni kirjoitti...

Merja ja Sikuri: olette löytäneet runon puhujasta vain vaimeasti runossa esittettyjä piirteitä ja eläytyneet runon tunnelmaan. On tosi palkitsevaa kirjoittaa, kun ihmiset tulevat runon äärelle fiilistelemään.

Ja usein suru, luopuminen ja onnikin kietoutuvat toisiinsa moniselitteisellä tavalla. Luovuttaminen on myös hyväksymistä.

kukkis kirjoitti...

Hassua kyllä minä en ajatellut tämän ollenkaan liittyvän vanhuuteen tai dementiaan, vaikka viimeistään lopussa siihen tietysti hyvin vahvasti viitataan. Minunkin mielestäni tästä huokuu rauha ja tyyntyminen. Kieli on rosoista ja särmikästä, sieltä hyppää esiin sanoja kuten strippaaminen ja keinutuoli - rauhaan on päästy jonkin vaikean kautta? Tämä vaatisi vähän miettimistä ja analysointia. Kiitos runosta ja ajatusten herättelystä!

Jenni kirjoitti...

Kukkis, tänk juu. Hain sellaista pysähtynyttä tunnelmaa ja sanojen maistelun tuntua... Kiva, ettei työstä tullut liian ilmeinen.

savua kirjoitti...

Pidän, joskin tuota täytyy lukea useamman kerran, että avautuu. Ei aivan helppo.