sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006

Pyörretuuli

Ukkosen kaksivuotias siskonpoika on ollut päivän meillä. Kaupan, sunnuntaikirjaston (näitä ammattitätiyden etuja), syöminkien ja yleisen riehumisen jälkeen hän sammui tutilla alle minuutissa. Ja on kuorsannut kevyesti kohta kaksi tuntia.

En tiennyt, että kaksivuotiaat kuorsaavat.

Jos olisin asiakas, toivoisin, että kirjastot olisivat auki myös sunnuntaisin. Lukeminen olisi loistava tapa pyhittää lepopäivä ja silloin sellaiselle rauhalliselle yhdessäololle olisi aikaa. Luulen, että Pyörretuuli oli ensimmäistä kertaa kirjastossa ja kokemus oli succé. Pyörre katseli asiantuntevasti valokuvanäyttelyä ja kommentoi (Glbl ljuljubl bl?), hän kiipesi saturappusille ja hihkui ylimmällä portaalla. Hän löysin muumit. Ja kaikkien tuonikäisten tavoin oivalsi, että hyllyjen välissä melkein eksyksissä ja päättömänä juokseminen on parasta, mitä kirjasto tarjoaa, ennen kuin asiakas osaa lukea.

Antakaa lapselle kirjasto. Ihan totta. Valitkaa yhdessä kirjoja ja lukekaa niitä kotona. Olen varma, että se on yksi parhaista asioista, jotka lapsi sinulta voi periä.

Kunhan Pyörretuuli on pakattu autoon, täti ottaa neljäntoista tunnin torkut ja tuplatsekkaa ehkäisyn. Ei hyvä tavaton. Lapset ovat varmasti parasta ja kauheinta, mitä kenellekään voi tapahtua.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin ovatkin. Ihaninta ja kamalinta.

Lapsen synnyttyä tuskan pinta-ala laajenee, mutta niin laajenee ilonkin.

Itsetuntemuskin laajenee. Se ei ole aina niin kivaa, sitä kun on luullut olevansa aika mahtavan kiva tyyppi ja ykskaks tajuaakin olevansa itsekäs mulkvisti.

antitäti kirjoitti...

Niitä kannattaa tehdä monta ja nopsasti, niin ne toimivat paremmin synkrossa.

Sunnuntaikirjastosta kirjoitin itsekin, mutta omien lasteni kanssa olen huomannut, että sunnuntaikirjastossa parasta on se, että siellä ei ole muita :). ei ehkä kovin kestävä brändi??

Jenni kirjoitti...

Pyörtsi lähti juuri kotiin ja yritti viedä meidät mukanaan. Oli kyllä liikkistä. Antitäti: aika hurja suositus, huh huh. Sunnuntaiprivaattikirjasto on kyllä etuoikeus...

Anonyymi kirjoitti...

Minun työpaikkani on sitä sorttia, joka on auki 24/7. Tosin harvemmat sinne hinkuvat vaikka elämyksiä kyllä on tarjolla. Eivätkö kaikki haluaisi nähdä verta ja suolenpätkiä? Luita? Anyone?
-Brandon-

Jenni kirjoitti...

The ER... jätetään ne luunsahaukset väliin, pliis.