Kerran kompastuin, lensin suulleni hiekkaan ja hampaat tulivat huulen läpi.
Kaikki näkivät kun syljeskelin verensekaista hiekkaa. Kaikki näkivät ja se sattui enemmän. yritin varjella uuden syystakin rintamusta, mutta se oli jo pilalla.
Pesulla ja paikalla siitä selvittiin, mutta se oli jo pilalla.
Se seurasi minua. Kun itkin sopimattomassa paikassa, muistin miltä hiekka maistui. Ja kun menetin malttini. Ja kun puhuin enimmäkseen ohi suuni. Ja kun unohtelin. Kaaduinkin monta kertaa: kerran kauppakasseineni tavaratalon ovien eteen, toisen kerran yliopiston pihalla. Muistin, miten veristä syystakkia pestiin vessan lavuaarissa kylmällä vedellä.
Olin pilalla.
* * *
Runotorstain aihe: ylpeys.
7 kommenttia:
Onkohan kaikilla vainoamassa joku/joitain tuollaisia kokemuksia, jonka takia on pilalla? Mulla ainakin on.
Surullinen runo. Onhan siinä tosiaan kovalla koetuksella oikeutettu itsetunto, jota usein (liian usein) ylpeydeksi kutsutaan. Väärin perustein. Samalla siinä ikään kuin toteutuu supisuomalainen sananlasku: Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Ei pääse ylpistymään:) Mutta kipuisatkin pisteet voi hyväksyä. Olen tällainen ja se siitä... Kaikilla on ne pisteensä...
Pidin tekstistäsi - ylpeyden ja häpeän teemasta. Loukatusta ylpeydestä jäi häpeä: olin pilalla. Miten voisi kompastua pois häpeästä itsekunnioitukseen.
Kiitos kommenteista, lieneekö aihe ollut synkkä, kun kommentteja on tullut vähemmän, kuin muina torstaipäivinä.
Ylpeydestä minulle tuli ensimmäiseksi mieleen häpeä: tunne, joka kipeimmin osuu ylpeyteemme.
Onko ylpeys ja itsetunto sama asia janan eri kohdissa?
J4enni! Tulin juuri buarista ja halusin vaan sanoa että minä rakastan sinua, blogin perusteella. *sydäin* Niin se vaan on.
rbjuszj
Voi Piikkari! *syrän*
Lähetä kommentti