torstaina, lokakuuta 26, 2006

Runorunotorstai

minua on petetty new yorkissa, pariisissa, lontoossa ja ainakin
yhdessä itäsuomalaisessa tuppukylässä,
sinä saatanan-

minua on petetty tummien ja vaaleiden naisten kanssa,
jotkut heistä on ollut upeita, mistä he olisivat tienneet sinusta?
ja sitten on ne muutamat, hyvä jumala, joskus tulin lähelle naurua

ensin ajattelin ihan sama, kunhan et kerro,
mutta sinulla oli kiire tunnustaa,
repiä jokainen horo tuomittavaksi,
uittaa minut säälittävän kiimasi mehussa
sinä saatanan-

minua on petetty taksissa, hotellissa, monissa vaan ei lukemattomissa
yksityisissä sängyissä

mistä he olisivat tienneet minusta?

joskus käyn vieläkin lähellä itkua,
mutta sitten muistan, miltä
sinun hylätty äänesi kuulostaa
kun tulet,
ja kun tulet muistaneeksi
soitat, vikiset pienessä puhelimessa iso mies

* * *

Runotorstain aihe: hylätty

13 kommenttia:

kukkis kirjoitti...

Vau! Vakuuttava alku ja loppu, ja välissäkin on paljon hienoa. Pidän noista "mistä he olisivat tienneet sinusta" ja "mistä he olisivat tienneet minusta". Jos alan luetella, mistä kaikesta muusta pidän, kirjoitan tähän kohta koko runon pieninä palasina, niin että annetaan olla :)

Näkökulma on hieno! Yksi "vain" pettää, mutta toisella on valta hylätä (siitä sai!). On voimaannuttavaa lukea runoja, joissa esiintyy vahva nainen. Kiitos!

kukkis taas kirjoitti...

P.S. Inhoan verbiä voimaannuttaa, mutta minkäs teet, kun se on kotoutunut kieleen. Piti sanomani, että voimistun, kun luen tällaisia runoja!

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Hyvä kommentti tuo: Yksi "vain" pettää, mutta toisella on valta hylätä.

Mutta eikö myös se hylkää, joka pettää. Pettäjä on hylännyt ensimmäisen rakkautensa raamatullista ilmaisua käyttääkseni.

Jenni kirjoitti...

Yritin tässä käsitellä hylkäämistä kahdella tapaa: pettäjä hylkää, mutta petettykin voi hylätä. Ajattelin, että hylätyn naisen uikutuksen sijaan teenkin raivokkaan runon, jossa petetty lopulta voimaantuu ja onkin se, joka jättää.

Vallankäyttöä- tai no, enpäs ala omia runoja analysoimaan. Kiitos pohdiskelevista kommenteistanne!

emmi kirjoitti...

tää oli voimakas runo.
jännä tunne samaan aikaan vihaa ja välinpitämättömyyttä ja surua ja sääliä ja naurettavuutta. sekalaiset tunteet. hieno

antitäti kirjoitti...

Naisrunot *on* erilaisia kuin miesrunot :). Ja ihanaa löytää kirjastolaisia myös netin vapaalta puolelta!

reetta

Jenni kirjoitti...

Emmi, kiinnostavaa (ja mainiota)että runo herätti erilaisia reaktioita. Runouden juju onkin moniselitteisyys (mielestäni).

Antitäti: olet tutun näköinen, ollaan luultavasti opiskeltu samoihin aikoihin. Vähänkö oon ylpee naisrunous-luonnehdinnasta.

antitäti kirjoitti...

Siis ihan oikeasti tuttu :).

Jenni kirjoitti...

Nii, ei leikisti tuttu. Esittelin ex-tempore etelä-pirkanmaalle sijoittuvaa kirjastot-koulut -hässäkkää maakuntakirjastokokouksessa noin vuosi sitten... Vaskinin Outi oli siellä puheenjohtajana.

Muikku kirjoitti...

Hyvä, että löytyi tuo hylkäämisen raivokkaampi puoli!

Jenni kirjoitti...

Kiitos Muikku! Viha voi olla myös positiivinen, eteenpäin työntävä voima, jos sen osaa kanavoida.

Isopeikko kirjoitti...

Oikein sanottu. "Iso mies vikisee pienessä puhelimessa." Ei tullut silmäkkäin, ei.

Jenni kirjoitti...

Ehkä siinä lopussa on vähän komiikkaakin... Suuri naissankari muuttuu vikiseväksi uhma-ikäiseksi.