maanantaina, lokakuuta 02, 2006

MIstäs tiedätte

Mistä te muuten tiedätte, että Jemoryn takana on nuori kirjastonhoitaja, jolla on Väinö-niminen koira ja parisuhde ja mariskooli, eikä esimerkiksi karvainen metsuri, jolla on Esteri-niminen sivupersoona, Jonseredin moottorisaha ja paha tapa päästellä äänettömiä tuhnuja kävelevän metsäkoneen hytissä?

* * *

Asia tuli mieleeni, kun luin Kimmo Tuomisen teosta Tiedon partaalla. Teoksessa kaivellaan mediasaastaa ja hoidetaan infoähkyä varsin räväkästi. Mielikuva siitä, että tongin toisinaan tiedon valtaväylän ojiin heitettyjä roskapusseja oli varsin pysäyttävä. Siltä toisinaan tosiaan tuntuu, kun google tarjoaa osumia kohteisiin, joihin päivä ei paista. Paitsi nykyisin. Nykyisin päivä paistaa ihan joka paikkaan ja tarvittaessa kaikilta kotikoneilta.

Onko se ongelma? On. Minulle se on ongelma. Haluaisin pitää viihteen ja tiedon erillään, vaikka hakukoneiden kannalta se on samaa nollien ja ykkösten informaatiopuuroa. Haluasin että lukemani artikkelit ja kirjat toimitetaan, haluan, että lukemani tekstit käyvät raskaan ja hankalan intellektuaalisen koneiston läpi ennen kuin ne sörkätään nettiin.

Haluan, että informaation tuottaminen on hidasta ja monimutkaista. Olen valmis vaikka maksamaan sellaisesta informaatiosta.

* * *

Ja miten se liittyy nettipersoonaani? Kysehän on informaation luotettavuudesta. Blogeihin liittyvä sanattomassa sopimuksessa lukee, että sinä voit olla tai voit olla olematta se henkilö, joka teksteissä esiintyy: minulle on ensisijaisen tärkeää, että tekstien implisiittinen tekijä on jollakin tapaa ehyt ja uskottava. Blogipersoona on usein vain tekstit, mikä riittää, jos kanssakäyminen on tekstien vuorovaikutusta. On eri asia, jos haluan saada tietoa jostain aiheesta ja siksi luen vaikkapa työnsä puolesta bloggaavan henkilön tekstejä. Työblogeja koskee eri säännöt kuin henkilökohtaisia verkkopäiväkirjoja.

Näitä sääntöjä ei ole kirjoitettu minnekkään ja siksi niitä myös voidaan rikkoa.

Käyttäisinkö mieluummin toimitettuja kuin toimittamattomia informaatiopalveluja? Toimitettuja. Luenko mieluummin blogeja, joiden implisiittinen ja todellinen tekijä ovat samoja? En tiedä. Ei ole mitään keinoa erottaa, onko implisiittinen tekijä sellainen, kuin todellinenkin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Jenni kirjoitti...

Täällä on käynyt sensuuri. Sori "ihailija", pidetään kiinni siitä metsurista.