perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Sekaisin kunnallispolitiikasta

Olo on twisted: sain nimittäin erittäin hyviä työhön liittyviä uutisia ja erittäinhuonoja työhön liittyviä uutisia samassa faksissa. Olo heilahteli huutoraivarin, epäuskoisen naurun ja riemunkiljahduksen välillä. Onneksi työasioiden välissä on viikonloppu, jonka aikana aion keskittyä vallan muuhun. Aloitin jo ja istutin noin kiljoona vuorenkilpeä tontin reunalle: vuorenkilpien kanssa puuhastellessa kunnallispolitiikan oireet mukavasti lievenivät ja verenpainekin laski normaalille tasolle.

Kaikkein upeinta oli huomata, että minulla on varsin toimiva, upea mentor-suhde! Soitin kiihtyneenä henkioppaalleni, jonka kirjastonpidossa yhdistyy kauniisti zen, lohikäärmeenlieskat, naisäly ja joustava pedanttisuus, ja sain oikein hyviä neuvoja. Kun seuraavaan kerran palaan asiaan maanantaina, olen rauhallisempi ja viisaampi ja harkitsevampi. Ja torahampaatkin ovat puhkeamassa ikeniin ihan niin kuin tässä vaiheessa kirjastonpitoa kuuluukin.

Joka tapauksessa (anteeksi moniselitteisyyteni) naisen pitää tehdä mitä naisen pitää tehdä. Päätin, että jos minulta viedään alkeellisinkin mahdollisuus tehdä työni kunnolla ja asiakkaita palvellen, niin saavat pitää sitten työnsäkin saman tien. Niin! Kerta. Hullu tällä alalla pitää olla, mutta ei sentään tyhmä, itsetuhoinen eikä varsinkaan nössö.

2 kommenttia:

Saara kirjoitti...

No nyt on trillerin aineksia. Pidä puolesi siellä!

Jenni kirjoitti...

Jeps! Tää kunnallispolitiikka on niin jännää... Ihan oikeesti. Ja varsinkin kirjastoala on sellaista desperadojen hommaa. Ai niin. Perintä on kilpailutettu ja tarjouskilpailun voitti Hell's Angels. Ehkä kilpailutan myös neuvottelut.