sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Pitkä, ihana sunnuntaibloggaus

Töihin palaaminen pelottaa, ja varsinkin se, etten mahdollisesti mitä koristellisimmallakaan kaunopuheella tai valurautaisilla faktoilla saa kunnanjääriä ymmärtämään, että mikään kirjasto ei toimi pelkällä puolikkaalla kirjastonhoitajalla. Paitsi ehkä puolikas kirjasto *vetää turvakengät jalkaan, läpsäyttää kypärän silmäsuojan alas ja päräyttää moottorisahan käyntiin*

Seuraavan viikon aikana minusta siis tulee joko vaikinainen kokoaikainen kirjastonhoitsu tai punasilmäinen työtön psykopaatti. En näe mitään mahkuja minkään valtakunnan kompromissiin. Pysykää kanavalla.

* * *

Edellisestä johtuen olen yrittänyt viettää viikonlopun niin totaalisessa rentouden tilassa kuin suinkin. Olen lojunut, lukenut William Makepeace Thackerayn Turhuuden turuilla -kirjaa ja syönyt suklaata. Suklaa on ollut hyvää mutta Turhuuden turuilla on ollut loistava! Onneni on omistaa vanha nide, jonka pehmeäksi nöyhtääntynyt nahkaselkä jättää tahroja lakanoihin ja varistaa punaruskeaa tomua pöydille. Olenko parantunut klassikkofobiasta? Joka tapauksessa Turhuuden turuilla on nerokas, ajatuksia herättävä ja humoristinen kirja, jonka kertojanääni vaivuttaa lukijan hykerryttävään transsiin.

* * *

Kässähypetys jatkuu kuumana ja olen askarrellut ihan liekeissä. Alla oleva tyyppi vaanii huonekasvieni joukossa ohi liitävää kukkakärpästä.

Lihansyöjäkasvi Ulla tulee esiintymään kirjaston Halloween-aiheisella polulla, jos työhöni liittyvä kauhuskenaario ei siis toteudu - kekriä kerrakseen. Voin asettua itse esille polun varteen esimerkiksi ihmisrauniosta. Voi elämä. No, äkkiä pois tylsistä aiheista.

* * *

Askelmittari! Miten olen voinut elää ilman askelmittaria (helposti). No, joka tapauksessa olen kytännyt innoissani päivän lukemia. Mihinkään lenkkeilyyn en ole vielä ryhtynyt, koska kestoflunssani ei osoita hiipumisen merkkejä - minkä vuoksi en ole toistaiseksi saavuttanut kymmenen tuhannen askeleen tavoitetta, johon luulen normaalisti yltäväni ihan kevyesti. Hassua, mutta vyöräröllä nakottava musta laatikko todella kannustaa liikkumaan. Tutkitusti. Ja mitkä agenttimahdollisuudet ihmelaatikkoon sisältyvätkään! Kun ompelen sen miehen työhaalareiden sisäpuolelle, voin luotettavasti selvittää, tuleeko töissä TODELLAKIN niin paljon askeleita, että lenkiltä lintsaamiseen on olemassa pitävät perusteet. Olen kuitenkin melko varma, ettei se rekisteröinyt vuorenkilpien istutuksesta aiheutunutta rasitusta.

7 kommenttia:

pulla kirjoitti...

Auttaisivatkohan väkevät todistuspuheenvuorot? Kunnanjäärien olisi pitänyt olla kuulolla esimerkiksi silloin, kun muutama vuosi sitten yhdessä viisihenkisessä porukassa totesimme, että jokainen meistä olisi varmaan teininä yrittänyt itsemurhaa, ellei kotipaikkakunnillamme olisi ollut hyvin toimivaa kirjastoa.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Tämä idea tulee vähän myöhässä, mutta tuon kokoisessa kunnassa voi auttaa asiaa, jos liittyy urheilu- tai metsästysseuraan, työväenyhdistykseen (olettaen, että se ei ole käytännössä SDP:n paikallisosasto), reserviläiskerhoon (olettaen, että se ei ole käytännössä Kokoomuksen paikallisosasto), SPR:n osastoon ja taideyhdistykseen. Vaikka vain rivijäseneksi, ellei asia satu oikeasti kiinnostamaan.

Liiemmälti puoluepolitiikkaan sotkeutumaton on jokaisen kannalta "meidän väkeä", eikä häneltä kovin herkästi evätä järkeviä kulttuurin tai muun toiminnan kehittämishankkeita.

En tiedä, millainen vaikutusvalta esim. Kauppisella on nykyään kunnan elimissä, mutta ehkä voisi kokeilla vaikka paikallisen kulttuurihistorian narua korostaen varuskunnan merkitystä ja vihjaten, että yleisellä kirjastolla on aika iso merkitys (sota)historiankin pitämisessä yleisön saatavilla. Ja mahdollista palopuhetta ajatellen joku sopiva Clausewitzilta lainattu sitaatti. Toki maltillisesti, ettei ala tulla toiselta puolen lahtarisyytöksiä.

Leveä hämäläismurre "mää" ja "meitin" on varmasti plussaa sielläkinpäin.

Eikä sieluaan silti joudu myymään. Niin uskomattomalta kuin se voikin kuulostaa.

Menestystä!

Jenni kirjoitti...

Moikka Pulla! Väkevät kirjastofundamentaliset todistuspuheenvuorot olisivat kyllä nyt nannaa, ainakin kirjastonhoitsun korville:) Ihanaa, että olemme pelastaneet sieluja. Hyvä blogikin sinulla on.

Hyvärinen: kuulostavat nuo sinun yhdistykset vähän maskuliinisilta. Ehkä idea juuri siksi voisi toimiakin. Huolitaanko reserviläiseksi vakaumuksellinen pasifisti? Heh.

Saako sielun varmasti pitää? Olet kyllä mainio mentor. Luulen vain, etten mää olisi kovin uskottava ja saattasin jopa tehdä hallaa meitin asialle. Oho. Hämäläistymistä ilmassa on.

Anonyymi kirjoitti...

Mites sut sais esiteltyä hesarin paras kirjastohenkilö-kilpailuun paljastamatta identiteettiäsi? Kysyy fani

Jenni kirjoitti...

Haha. Mullon FANI. Ettäs tiedätte. Rakas fani (ainokaiseni). En todella tiedä:)

Hyvärinen J. kirjoitti...

Maskuliinisia nuo ehdotetut taisivat olla. Ei ollut tarkoitus harjoittaa patriarkaalista indoktrinaatiota, mutta kun itse olen tätä sukupuolta, niin nuo tulivat mieleen. Tosin voisihan se urheiluseura olla vaikka joku aerobic/spinning/bodybalance-keskittynyt eli melko varmasti miesvapaa. Ja SPR:ssä ja taideyhdistyksissä taitaa olla aika tasainen sukupuolijakauma. Reserviläiskerhoihin tarvittaisiin varmaan joka puolella vakaumuksellisia pasifisteja.

Oli yhdistys lähes mikä hyvänsä, niin menemällä mukaan sellaisiin aktiviteetteihin, joissa tapaa puoli-muodollisissa eli riittävän vapaamuotoisissa mutta silti riittävän etäisyyden säilyttävissä kuvioissa paikallista vanhaa kaartia ja yleensä niitä, joita on totuttu kuuntelemaan, pääsee itsekin helpommin kuunnelluksi. Hyvä sisar tai hyvä veli -asioidenhoitotapaa se tietenkin on, mutta sellaista se on aina ollut, ja nykyään sitä jopa kutsutaan verkostoitumiseksi.

Niin kauan menee hyvin, kun et joudu mentaalismoraalisella täsmäaseella tehdyn iskun kohteeksi. Kun määrärahoja muihin tarkoituksiin haluavat marssittavat eteesi syöpäläisiä kihiseville lavitsoilleen elävältä mätänevät vaivaistalon vanhukset, koulun roskiksessa päänsä irti viiltelevät nuoret ynnä muut, joiden kohtaloon olet pääsyyllinen esittäessäsi muutamaa euroa kulttuurille - siinä vaiheessa huomaat olevasi keskellä taistelukenttää, jossa edes nerokkaimmilla ja puhdassydämisimmillä ideoilla ei pääse kuin korkeintaan suhtkoht ehjänä pakoon.

Ei näitä minun möläytyksiäni niin tosissaan kannata ottaa. Sitä vain huomaa joskus painiskelleensa itse samantapaisten kysymysten parissa kunnallisen kulttuurielämän piirissä. Tosin ei kirjastoalalla ja muutenkin enemmän harrastelija- kuin ammattilaispohjalla. Mutta sielua ei ole tarvinnut kaupata.

Anonyymi kirjoitti...

"hän ei voinut puhua enempää, vaan lähti äänettömästi huoneeseensa. sulkekaamme se ja jättäkäämme hänet sinne rukouksineen ja suruineen. minun mielestäni on paras olla kovin paljon puhumatta niin suuresta rakkaudesta ja surusta."

ah, turhuuden turuilla! ajattelin sitä teosta suurella lämmöllä tässä joku päivä. hurmaavimpia klassikoita. becky on loistava napakkuudessaan ja sovinnaisuus-showssaan. ja amelia sellainen suloisen yksinkertainen.
-strangelove-