Se oli pöydällä odottamassa. Se oli puhdas kuin vimillä pyyhitty jääkaapin ovi.
Se oli niin kuin mikään muu ei ollut, kun kiire oli nuhrannut kodin, auton lattialta olisi löytynyt arkeologille ihmeteltävää. Koira oli turhautunut. Miehestä tullut keski-ikäinen ja äreä.
Se ärsytti, ja myönnettäköön, peili: kiire oli lingonnut minut linttaan, en minäkään ollut kuohkea, viilinraikas, enkä napakka.
Se oli työpöydällä ja kuoreen oli merkitty "Uusi alkusi". Mitä hemmetin mietelauseita täällä on, minä kysyin, heristin sitä ärtyneesti ja lysähdin tuoliin.
Uusi alkusi. Eikä muuta. Pelkkää tyhjää minun täyttää kiireellä ja tiuskinnalla ja turhilla pikkuseikoilla.
* * *
Runotorstai.
8 kommenttia:
Apua, miten tämä osui ja upposi. Minäkin olen kiireen linttaan likoama ja janoan uutta puhdasta alkua joka jumalan päivä.
Uh, jopa tuo jääkaapin ovi. Eikä meillä edes ole vimiä.
Apua, tuokaa pelastusrengas (ja vimiä). Lämpimät kiitokset kommentistasi,
t: toinen lintta
Vinha proosaruno, novellin ja runon sirpakka lehtolapsi!
Ääh, uusi alkusi...
hyvä proosaruno, excellent work, jenni:)
Odotan malttamattomana, että "Saatanan hyviä runoja" ilmestyy. Olisin paljon entistä viilinraikkaampi, jos saisin lukea kokonaisen kirjallisen tällaista.
Turhautumista alusta loppuun. Hyviä kuvia. Minua viehätti viimeinen virke.
Just kuin meiltä. Vaikkei keski-ikäistä miestä olekaan (eikä muuten Vimiä, se on Cifiä nykyään :-P). Hauska runo :-)
Kiitos Aallotar, mulle se on aina Vimiä. Sitruunanraikasta.
Lähetä kommentti