Luen ajankohtaista divarilöytöä. Teos on nimeltään Katutyttö ja julkaistu Herran Vuonna 1959. Minäkertoja on lontoolainen katutyttö Jay ja teos on autenttinen. Muka. Kaavissa valettu, tonninpainoinen kulkunen alkaa helkkää viimeistään sitten, kun Jay kertoo yön kulkijoista. Eniten hän pitää kertomansa mukaan intellektuelleista, eksentrikoista, individualistisista vaeltajista, jotka ovat valmiita luopumaan kaikesta, paitsi omista ihanteistaan. Teksti on pönäkkää kuin topattu huonekalu ja paksua kuin pulla. Teos ei voi olla naisen kirjoittama, miksi nainen ja prostituoitu ihailisi omaa tietä kulkeviaa intellektuelli-miehiä, jotka notkuvat kapakoissa ja piehtaroivat vapaudessaan? Ihailu tekee tekstistä epäuskottavaa ja lisäksi alan olla melko varma, että kirjoittaja on mies, joka haluaa nähdä itsensä tuollaisena ihailtuna boheemina...
Lisäksi prostituution syyt saavat aikaan lähinnä tuhahtelua. Kertoja vihjaa, että itseään myyvät naiset eivät ole kyenneet sopeutumaan yhteiskunnan sääntöihin ja perheen arvoihin. He ovat kapinallisia, heidän luonteessaan on heikkouksia ja vikoja, jotka olosuhteiden pakosta ajavat heidät kaduille.
Yritän muistaa, että teos on kirjoitettu 1959 ja tarkoitettu tirkistelynhaluisille: ihmisille, jotka istuvat turvallisessa asko-sohvassaan, artek-valaisimen alla. Vuosi on 1960 ja perheenemäntä on ostanut rohkeasti petrolinsiniset verhot. Lukija nojautuu oikeamielisen järkytyksen vallassa tyynyyn ja voi kauhistellen myöntää ymmärtävänsä lontoolaisen katutytön ajatuksia...
* * *
Se, mikä teoksessa on kiinnostavaa, on ajatusten ja asenteiden muuttumattomuus. Istumme henkisesti edelleen asko-sohvassa ja pudistelemme päätämme. Kaikilla on mielipide prostituutiosta. Teemu Mäki kirjoittaa jossakin kesän Voima-lehdessä kaiken työn olevan joka tapauksessa jonkinlaista huoraamista, joten prostituution paheksuminen on tekopyhää. Kaarina Hazard on juuri julkaissut aihetta sivuavan teoksen Kontallaan jonka lukemista odotan syyhyten. Prostituutio keskustelun suurimpia ongelmia on tekopyhyys, mutta ei siinä mielessä, missä Teemu Mäki sen esittää. Teemu Mäki saattaa kyllä muutenkin olla väärä henkilö puhumaan tekopyhyydestä, mutta emme ehkä mene sinne alueelle.
Prostituutiosta keskustellaan naiivisti ja sinisilmäisesti ja siitä keskustelevat sellaiset ihmisiet, joilla ei ole prostituution muuta kuin kenties asiakasnäkökulma. Ja kaiken keskustelun ulkopuolelle jää nainen. Hänellä on toki nimikin, mutta siitä me emme ole kiinnostuneita. Me olemme kiinnostuneita siitä, että hän on tullut rajan takaa tänne myymään itseään miehille, jotka yritämme saada nalkkiin, jotta he eivät käyttäisi prostituoidun palveluita. Me emme halua perustaa klinikoita, joilla nainen, jolla on nimi, voi käydä tutkituttamassa terveyttään. Me emme takaa hänen turvallisuuttaan. Me emme tarjoa hänelle järkevää poispääsyä tilanteestaan. Herranen aika, me huudamme permantentti täristen asko-sohvilta, eihän se ole meidän asiamme. Me haluamme, että ongelma leikataan irti arkista kuin kiiltokuva ja naiset ja miehet hätistetään pois paikalta. Tällainen käsitys minulla on. Hoidetaan oireita, ei syitä.
4 kommenttia:
Hazardko se totesi jossakin, että sitten vasta voidaan sanoa, että prostituutioon suhtaudutaan luontevasti, kun isä saattaa esitellä oman tyttärensä sukujuhlissa luontevasti, että tässä on meidän Miia. Hän on huora.
Siihen saakka vallitsee tekopyhyys.
Hazard se oli. Ja onkin mielenkiintoista, miksi prostituutiota puolustavat miehet ovat haluttomia näkemään tyttärensä, siskonsa, vaimonsa ja äitinsä "sellaisina naisina". Tekopyhyys on vaarallista.
Sujuvasti asian vierestä: minulla on lähes täsmälleen samanlainen valokuva samanlaisista savutötteröistä, tosin mustavalkoinen. Otettu Newcastle-upon-Tynessä syksyllä 1999. Liekö tuokin Brittein saarilta?
Oih, unohdin antaa krediitit freefoto.comille... Eli henkilökohtaisesti en ole kyseisiä tötteröitä kuvannut. Valitettavasti.
Lähetä kommentti