Kaukana, ollakseen niinkin lähellä

Olemme tehneet jarruremonttia, tai mies on tehnyt ja minä olen voimaantunut siinä jarrurumpujen tuntumassa. Visby on niinkin lähellä ollakseen kaukainen unelma, ehkä ensi-kesän keskiviikkona sitten... Suunnitelmia saa olla, mutta arki päättää, mitä lopulta tapahtuu. Arki on diktaattori, mutta onneksi sen kanssa voi neuvotella. Mihin elämässä kannattaa pyrkiä? Hyvään arkeen, sanoisin. Eikö se ole sananakin kaunis? Arki.

* * *

Männäviikkoinen kevytromahdukseni on osoittautunut odotettua perusteellisemmaksi. Hurraa! Ei enää yöllisiä angsteja eikä rikkoutuneita esineitä. Ehkä onnistuin sittenkin loksauttamaan jotain minuuden vipua pysyvästi. Ostin lyijykyniä ja terottimen, muutosta on hahmoteltava. Sillä ei ole muuta merkkiä kuin sanat, vaikka jotenkin toivoisin jotain konkreettisempaa. Ehkä pienen palovammamaisen arven, vaikka peukalon tyveen. Sitä voisi sitten silitellä kuin rukousnauhaa ja ajatella: sinä yönä sain raivokohtauksen ja murtauduin ulos omista suunnitelmistani!

* * *

Löysin tutun ihmisen blogin ja lueskelen, millaista on olla kotona maailmalla. Arjet ovat erilaisia ja se muuttaa ihmisiä, jotka joskus ovat kokeneet syvääkin sukulaisuutta keskenään. Erilleen kasvamisesta puhutaan, vaikka ihmisillä ei ole juuria. Kyllä erilleen liikutaan: otetaan askelia, katsotaan eri suuntiin ja mennään sinne. Mennään erilaiseen arkeen. Vilkutetaan. Eroamisissa on kyse kulttuurishokista.

* * *

Teen nyt kävelylenkin, sen jälkeen aion viettää illan erilaisten epäterveellisten asioiden parissa. Yksi niistä on Kafka, toinen täytesuklaa ja loput voittekin kuvitella.