Se on piilossa ja
sokea. Se on piilossa.
Ulospäin se on pelkää pintaa. Se on kiertynyt jonkin ympärille.
Se katsoo itseään. Se on piilossa ja
sokea.
Lopussa se on kasvanut umpeen, ei näe enää edes sitä, mitä kääntyi katsomaan. Se on sokea. Se on melko syvällä, eikä odota enää mitään.
Se on piilossa.
Ota minut esiin. Ehkä kädellesi. Minä olen rujo, en pääse enää ulos.
Ota minut kädelle ja anna minun tuntea lämpö pinnan läpi.
Minä en pääse ulos. Anna minun muistaa, mitä ulkopuolella on.
* * *
Runotorstain aiheena oli tällä kertaa kuva.
6 kommenttia:
Vavisuttava, pysähdyttävä runo. Tulee tunne, jota täytyy maistella pitkään mutta josta on hyvä lähteä päivään. Kiitos.
Runo kaksi näkökulmaa toimivat yhdessä. Jännä fiilis tulee, kun ensin katsoja toteaa ja kuvaa, mutta ei puhuttele "sitä" ja sitten katsomisen kohde puhuttelee katsojaansa suoraan. Koskettava, trraginen.
Oi, onpa tehoava, anovine toistoineen varsinkin. Ja hieno. Herättää kovasti ajatuksia.
Surullinen ja aneleva, mutta ei täysin toivoton olo.
kuulostaa niin tutulta olotilalta.
-strangelove-
Kiitos kommenteista! Jännää, miten kaikissa tulkinnoissa on tavoitettu se lievän toiveikas sävy.
Lähetä kommentti