Lämmintä ja kylmää naurua

Mikäli olet lukutaitoinen ja sinulla on näkö tallella, niin riennä kirjastoosi ja lainaa Frank Cottrell Boycen nuortenkirja Miljoonat. Se ei ole vain hauska, vaan H.A.U.S.K.A., sellaisella ihastuttavan vakavalla ja viisaalla tavalla. Päähenkilö on englantilainen pikkupoika, joka on pakkomielteisen kiinnostunut pyhimyksistä. Moinen knoppitietous ei yleensä auta saamaan kavereita uudessa koulussa, eikä opettajakaan ymmärrä, miksi pojan paidan alla on piikkipaatsamaa lihankuoletukseksi, vaan lähettää lapsen psykologille.

Pikkuvanhat ja hieman omituiset lapset, antisankarit, ovat (myös) lasten- ja nuortenkirjallisuuden vakioaineistoa: Michale Enden Tarina vailla loppua -teoksen päähenkilö on pullea, koulukiusattu rillipää, ja kuitenkin juuri hän pelastaa Fantasian maailman niin symbolisessa kuin konkreettisessakin mielessä. Harry Potterinkin tarina alkaa sadististen kasvatusvanhempien komerosta, joskin hänen sankariperimänsä on ilmeinen ja puhkeaa (hieman ärsyttävän) varhain kukkaan. Antisankarissa tulee säilyä epätäydellistä särmää - koristeellisia arpia ei lasketa.

Lapsen uskonnollisessa innostuksessa on kyllä jotakin erityisen liikuttavaa. Aihetta on käsitelty vähän - eikä uskonnosta oikein osata puhua lämpimällä huumorilla. Kirjan suosikkikohdassani Pyhä Joosef ilmestyy päähenkilölle joulunäytelmän kulisseissa:

Menin poikien vessaan yrittääkseni löystyttää kuminauhaa peilin edessä. Siellä oli jo mies, jolla oli valtava musta parta ja iso puusauva. "Pyhä Joosef, synnyin- ja kuolinvuosi tuntemattomat", sanoin.
"Oli pakko tulla sanomaan, että teit äsken hienoa työtä."
"Kiitos oikein paljon. En kai saa teitä vaikuttamaan liian stressaantuneelta?"
"Et. Minä olin stressaantunut. Näyttelet niin, että se kaikki todella palutuu mieleeni."
"Kiitos."
"Haluatko että selostan sinulle synnytyksen, sillä synnytysoppi on todellakin muuttunut?"
"Luulen että jätämme sen kohdan pois" [mts. 172].

Päähenkilö tapaa myös useita muita pyhimyksiä ja kohtaamisissa on jotain syvästi rauhoittavaa: Cottrell-Boycen pyhimykset ovat henkilöitä, ei arkkityyppejä. Tietenkin Joosef oli stressaantunut! Hän oli liikkeellä aasilla synnyttämäisillään olevan vaimonsa kanssa. Ja koska hän oli ihminen ja mies, häntä saattoi jonkin verran kiusata se, ettei syntyvä lapsi ollut hänen omien kupeidensa tuote. Mutta onko kukaan koskaan aprikoinut Joosefin mielentilaa? Onko Joosefille sallittu muita itseilmaisun keinoja, kuin veisto ja aasinajo? Ei tietenkään. Siksi hän on "pyhimys".

Lämmin inhimillisyys - ei mikään Disneytyyliin puhtaaksiviljelty ja suurisilmäinen söpöily, vaan karhea ja tuttu, aiheuttavat aina väreitä ja hihkuntaa ja halua lukea pitkiä katkelmia ääneen. Mutta huumori on vaikea, vaikea laji. Falskiuden ja kikkailun haistaa heti kilometrien päähän. Siinä on jotain namusetämäistä ja väärää. Sellaiselle voi nauraa, mutta kylmää naurua, se ei liikuta, ei korvenna sydänalaa.