maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Viilistelyä

Kuoromatkalla majoitun hyrynsalmelta kotoisin olevan naisen kanssa samaan mehiläispesän kokoiseen mökkiin. Laulamisen lisäksi tulee sitten kerrattua kainuun kielioppi: veännämme niin palijon, kuin on vyysisesti mahollista, ja joskin minulla lipsahtaa helposti savolle. Aikailen hetken bajamajojen edessä, kun kaveri tokaisee: "No aloitko sinä lonihtemmaan niitä vessoja, ala männä." Verbin perusmuoto on lonihtea ja se tarkoittaa tarpeetonta valitsemista silloin, kun kaikki vaihtoehdot ovat yhtä hyviä. Tiedoksenne. Ja se dalmatialaisen näköinen jälkiruoka on juustoleipee. Leipäjuusto on jotain muuta, mitä lie.

Hassahdan maakuntalauluihin ja tunnen valtavaa tarvetta hankkia kansallispuku ja tykkimyssy. Tykkimyssyn pitää olla sininen ja siinä pitää olla leveät nyplätyt pitsit. Ja hartiahuivi on saatava ja lipokkaat ostettava. Mitä vielä? Puolen vuoden päästä änkeän varmasti marttoihin ja sotilaskotiyhdistykseen ja perustan oman ompeluseuran.

Olkoon epätrendikästä tai mitä tahansa, mutta kun 7000 kuorolaista kajauttaa hallitun neliäänisen forte fortissimon juhlien teemalaulun loppuun niin ainoastaan umpi kuurosokea tajuton henkilö voi välttyä väristymästä. Hrr!

3 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Lonihtea... Joka päivä se sanavarasto karttuu. Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

jospa perustaisimme uudestaan lotta svärdin. siinä yhdistyy sopivasti reipas isänmaallisuus ja ahkera fyysinen puurtaminen. oheistuotteena vuosisadan tyylikkäimmät kuteet ja firman logo kahvikupissa.
-strangelove (jolla on lotta svärdin kultaiset säännöt-seinätaulu ja se em. kahvikuppi)-

Jenni kirjoitti...

Olkeepa hyvä, Anna. Lonihtea-ilmaisu on kuvausvoimainen. Tunnen säännöllisesti suurta tarvetta tokaista esimerkiksi kaupan hedelmätiskillä, että "Elä Lonihe vuan ota se kurkku, ne on kaikki samanlaisia"...

Strangelove: vaude. En muuta sano.