lauantaina, kesäkuuta 03, 2006

Inhoan olla yksin kotona, olen läheisyys- juttukaveri- ja kontaktiriippuvainen. Minusta ei ikinä voisi tulla kammiossa kököttävää tutkijaa tai kirjailijaa: minusta tulee höpöttävä tutkija/kirjailija. Hämmennän ujoja hämäläisiä kassajonossa puhmalla heille. Olen jo aloittanut sen.

Mitä ihmettä yksin voi tehdä? En osaa päättää, joten luen Diane Gabaldonin Syysrumpuja ja kritisoin ääneen huonoja sisäänajoja. Jos henkilö ei ole nähnyt miestään kahteenkymmeneen vuoteen, meneekö hän heti miehen kanssa sänkyyn? Gabaldonin miespäähenkilö Jamie Fraser muistuttaa monessa mielessä Jean M. Untinen-Auelin miespäähenkilö Jondalaria. Esitelmöin Väinölle henkilöiden psyykkisistä ja fyysisistä superurosominaisuuksista polveilevasti. Väinö teeskentelee kuollutta.

Asunto on kuin antikvariaatin takahuone, jossa asuu syrjäytynyt kauppias. Siivouksen lannistamana nukun. Kun herään, olen täynnä naaraskarhumaista toimintatarmoa ja siirrän kaikki mahdolliset huonekalut, jotka voidaan siirtää. Toimenpiteellä on kummallisen piristävä vaikutus, pari orpoa huonekalua pitää vain sijoittaa johonkin (minne?) ja jonkun (kenen?) pitäisi lajitella ja pestä älytön kasa vaatteita.

Mitä yksin voi tehdä?

5 kommenttia:

-t kirjoitti...

Polkata :-) Ja äkkiä on taas yhdessä.

Luin joku tovi sitten kaikki Gabaldonit, hiukan vuorikiipeilijöiden tapaan "koska ne olivat siinä". Ihan sillai luettavaa huttua ja kiva idea, mutta monesti kyllä tökki. Pakko myäntää.

Tui kirjoitti...

Löysäillä.

Kirsi kirjoitti...

Maata yksin sohvalla hiljaisessa kodissa hyvän kirjan kanssa. Mitä muuta sitä tarvitsee? ;o)

Minusta taas tulee juuri tuollainen erakoitunut omassa kammiossaan istuva tutkija/kirjailija. Jos olisin mies, olisin takuuvarmasti sellainen harmaahapsinen ja -partainen hajamielinen professori, joka ei tietäisi ulkomaailmasta mitään ja olisi onnessaan paperi- ja kirjapinojen takana. Nyt naisena puuttuu vain se parta, muuten kaikki varmasti toteutuukin =D

Anonyymi kirjoitti...

Minäkään en tykkää olla yksin. Mutta minulla on ystäviä, jotka nauttivat ja tarvitsevatkin aikaa olla aivan yksin - ja nimenomaan tekemättä yhtään mitään sen kummempaa...

Yksinäisyys voi myös kertoa itsestä jotain, mitä ei välttämättä olisi halunnut kuulla vaan hukuttaa tekemiseen.

- Anna

Jenni kirjoitti...

Kiitos vinkeistä: loppujen lopuksi lueskelin ja nukuin - mikä tuli tarpeeseen. Päivittäiset lenkit riittävät päänsisäiseen tuuletukseen, muuten mulla voisi olla vaikka aina seuraa. Ainakin tietyt ihmiset jotenkin kuuluvat reviirille: esimerkiksi miehen kanssa on kiva vaan olla ja löysäillä tai nukkua - paljon kivempaa kuin yksin...

Anna: täytyypä miettiä, voisiko mulla olla joku juttu, jonka yritän torjua puuhalla.