tiistaina, toukokuuta 23, 2006

Käämin palaminen aiheutti suuronnettomuuden uhan Etelä-Pirkanmaalla


Kiirehdin aamulla tontille siirtämään pakettiauton, jotta purkumies saa kaataa tontilta puut. Kylmän V8:n käynnistäminen on jutska sinänsä. Parin yrityksen jälkeen käyn takapihalla lukemassa viisi "Terve Mariaa" ja uhraan neitsyen ja pistän neuloja pakettiauton muotoiseen nukkeen. Auto käynnistyy ja sompailen sen turvalliseen paikkaan - onneksi ehdin paikalle ennen moottorisaharyhmää! Tuomi tekee ilmasta juovuttavan, "sateenraikas koivikko / tuoksuu niin kuin vasta", mukailen Itkosta ja viheltelen. Kello on kehdeksan. Kukaan ei ole soittanut.

Mietin mitä tehdä, vesisade on yltynyt ja on nyt mallia "Esterin arse." Puolen tunnin päästä löydän sadetakin ja kaivelen taimia maasta. Esteri kiihdyttää tahtia, joten vetäydyn pakettiautoon ja syön aamupalaa. Tarkistan puhelut. Menen uudelleen mylläämään pihaa, mutta Esteri ei luovuta. Purkumiestä ei näy. On lämpimännihkeää ja ajattelen helpottuneena taimia, joiden mahdollisuudet selviytyä hoitotoimenpiteistäni ovat sateen myötä huomattavasti kohentuneet. Onnistun jotenkin näyttämään hetken päästä siltä, kuin minut olisi haudattu elävältä ja kaivettu ylös ja seisotettu sateessa. Ja niinhän siinä on jokseenkin käynyt.

Purkumiestä ei näy ja oloni on nihkeä, enkä keksi enää järkevää tekemistä. Puhelin jatkaa mykkäkoulua Vetäydyn pakettiautoon asemiin ja yritän löytää asennon ja paikan, joka ei tuntuisi niin kostealta ja kylmältä.

Kello hivuttautuu kohti iltapäivää. Purkumiestä, jonka piti tulla Tänään Kaatamaan Puut, ei näy, Eikä Hän Ole Myöskään Soittanut, Ei Sillä, Että Olisin Sellaista Odottanutkaan. Sade kynsii vimmatusti auton kattoa, höyryän. Soitan (omalle) miehelle ja kerron joitankin mielipiteitäni, jotka liittyvät läheisesti niin hommien kusemiseen kuin Esterin arseenkin. Kojootti on uitettu. Se katsoo minua, kuin eläinrääkkääjien lajipäällikköä ja huokaa vavahtaen. Luen pari kappaletta kirjaa, syön lämmenneen jukurtin ja luovutan.

Kävelen anoppilaan ja näytän Ötzin ihmiseltä. Olen kiirehtinyt kelistä piittaamatta siirtämään autoa, jotta työmiesten olisi mahdollisimman mukava touhuta, saadakseni sitten värjötellä kahdeksan tuntia perse homeessa kylmännihkeässä pakettiautossa. Olen kurainen ja paskainen ja märkä ja päälläni on liian iso Hämeen Sähkön sadetakki. Miehen ex-tyttöystävän kumikenkä on juuri tehnyt ukkovarpaani niveleen järkyttävän rakon, joka räjähtäessään huuhtoo Akaan mennessään.

Ilmestyessään eräälle henkilölle opetetaan sellainen jutska, kuin matkapuhelimen käyttö. Varokoon, ettei löydä sitä väristintoiminto päällä paikasta, jossa ei perenna kasva.

* * *

Edit: seuraavana aamuna raivaan kirjoitusvirheitä siimaleikkurilla, kiihtyneessä mielentilassa ei pitäisi postata. Toisaalta: milloinkas sitten. Pyydän lukijoilta anteeksi!

4 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Tuo on kyllä väärin! Aivan helvetin väärin.

Jenni kirjoitti...

Se on niin saatanan perkeleen väärin! Että jotkut torspot ovat ajattelemattomia! Eihän siinä mitään, jos hommat venähtää, ei meidän aikataulu ole tiukka, mutta kyllä siitä pitäis aikuisen ihmisen osata ilmoittaa, niinku Just In Case.

jospa kirjoitti...

Härregud! Kirjoitus antaa oletettavasti hämäävän seesteisen kuvan silloisesta mielentilastasi?

Mahtava postaus, sinä se osaat ilmaista itseäsi!

Jenni kirjoitti...

Mielentila oli seesteinen siihen asti, että olin läpimärkä, kylmissäni ja käynyt läpi kirosanavaraston pari kertaa hampaiden välistä. Periaatteessa sateessa pyllistely kuuluu normaaleihin päiväkuvioihini muutenkin, mutta ärsytti niin keleesti, että saavuin paikalle useita tunteja aikaisemmin, kuin olisi kannattanut, ja ihan turhaan...

Kiitos kommentista!