torstaina, huhtikuuta 20, 2006

Tarjoilija, psyykessäni on halkeama

Tilaan ajan kampaajalle. Kampaaja ehdottaa aina toiveikkaasti päiväaikaa. Minä sanon aina (syyllisyydentunnossa velloen), että kävisikö kuitenkin 15.30? Kampaaja sanoo aina, että kyllä se käy.

Valitsen nykyisin aina punaisinta.

Soitan äidille. Puhelut alkavat aina kysymyksellä: "Ootsä päivittänyt?" Sukulaisille blogi edustaa luotettavaa informaatiota erään punatukkaisen naisen, kutsutaan häntä vaikka Jenniksi, elämästä. Mietin, kuinka paljon liioittelen, revittelen ja teen elämästä kertomusta. Melko paljon, mutten erityisen paljon blogissa, verrattuna normaaliin livesauhuun, luurisessioihin sun muihin kontaktitilanteisiin. Elämästä tulee järkevää, kun sitä kertoo itselleen. Toisaalta tunnen välillä hirveän voimakasta kummastusta siitä, että minä olen minä, ja minä olen olemassa. Olen taipuvainen ajattelemaan, että se saattaa johtua siitä, että suhtaudun välillä itseeni, kuin johonkin päähenkilöön: olen ulkopuolella ja tarkkailen. Saatan herätä yöllä epävarmana siitä, olenko minä nyt näytelmäkirjailija-minä vai se päähenkilö-minä? Tunnen luomani päähenkilön hyvin, mutta näytelmäkirjailijan itsetuntemus on välillä uskomattoman heikko.

Minun on kysyttävä itseltäni, mitä ajattelen jostakin asiasta, miltä jokin asia tuntuu.

Sitten mietin sitä.

Ja tulen siihen tulokseen, etten oikestaan tiedä.

[Käynkö usein täällä?]

Surffailimme töissä Mentalwearin sivuilla (inspiraatio via Herkku, via Ylimalka) ja päätimme viettää 10.10. mielenterveyspäivän, jolloin kirjaston henkilökunnalla olisi Mentalwearin paidat töissä. Mielenterveyden hoitaminen on yhtä tärkeää ja mahdollista, kuin fyysisen kunnon hoitaminen. Mieltä ei vaan saisi hoitaa, treeniä ja helliä samalla tavoin, kuin kroppaa. Entäs jos sanon, että nyt täti lähtee baanalle, muuten joudun ottamaan lääkkeet? Entäs jos kieltäydyn jostakin työstä ja perustelen sen sillä, että menetän yöunet ja olen pian työkyvytön? Selkäänsä on lupa varoa, entäs psyykeään?

Joka tapauksessa, villakoiran ydin paljastuu vain kirurgintarkalle lukijalle. Sehän on se, että kampaamossa käyminen voi olla mainio tapa ehkäistä depistä.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tietysti on, se itsensä hemmottelua ja mielen pitämistä virkeänä. Olen alkanut haaveilla kosmetologille ja jalkahoitajalle menosta. En olekaan käynyt muutamiin vuosiin. Kampaajalla kävin eilen (onkohan punainen jotenkin kirjastoihmisten väri?, humanistien on ja humanistejahan kirjastolaiset ovat yleensä), joten nyt voisi suunnitella muuta hemmottelua. keäslaukkuakin voisi harkita. Pitänee kurkistaa kukkaroon.

Kaura kirjoitti...

Punaista! Punainen on herkkuva keväällä etenkin, kun harmaus vallitsee kaikkialla.

Jenni kirjoitti...

Tui: depisehkäisyä voisi kyllä täydentää päähänsopivalla laukulla. Siis väreihin.

Kaura: blogitankkailetpa "myöhään" ennen salavapista:) Ai niin, ei tää ole myöhä, jos on kerta vapis.

Anonyymi kirjoitti...

Korjaa: 'psyykeään'...;)
No, villakoirista puheenollen,punainen väri on aika epätoivoinen yritys hoitaa masennuksenpelkoaan. Vai mitä?
Ihmettelee LadyQ.

-X-J kirjoitti...

Yritin joskus aika kauan sitten tilata Mentalwerista jokun paidan... taitaa käydä aika harvoin ettei tilattu tuote saavu koskaan. Tai saattaahan olla, että joku päivä paita saapuu - aikanaan...

Jenni kirjoitti...

LadyQ, yritin ehkä tekstissäni sanoa, että mielenterveyden hoitaminen olisi demystifioitava niin kuin fysiikankin hoitaminen. Jos lenkkeily ja kasvisten syöminen tekee hyvää kropalle, niin miksi itsensä hoitaminen muilla tavoin ei sitten hoitaisi psyykeä? Sterssin vähentäminen, erilaisin pienin keinoin piristyminen, elämykset yms. ovat tapoja ylläpitää hyvää mieltä. Jos siis vaikutin siltä, että tuen horjuvaa mielenterveyttäni epätoivoisesti, niin vaikutelma on tekstin ominaisuus:)

Timo V. Harmi...

Anonyymi kirjoitti...

tässä voisi todeta tsaarivainaan tytärvainaan mukaan nimetyn laulajattaren sanoin: "welcome to my truth."

koska niin tässä maailmassa käy, että jos ei jaksa terve olla niin hulluksihan sitä tulee. mentalwear on tehnyt hienoa työtä siinä, että mielenterveysongelmat eivät enää ole niin suuri tabu.

vielä odotan sitä hetkeä, kun mielenterveysongelmista tulee yhtä vaivatonta kahvipöytäkeskustelua kuin muistakin kolotuksista: "sillon ku elma-täti psykoosin sai..."
-strangelove-