keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006

Luonnon suuri kirja

Siirsimme tänään kamaa pois purettavan talomme ullakolta. Asiaa ei juuri helpota se, että mies on maaninen arkistoija. Kiitos vaan Alajärven mumma ja paappa, kun onnittelitte miestäni ripillepääsyn johdosta 1981. Hileet ovat edelleen tallella onnittelukortissa. Kaikkien miehen elämään liittyvien dokumenttien lisäksi olen kantanut alas työkaluja, huonekaluja ja kodinelektroniikkaa. Lähinnä putkiradioita. Mies keräilee myös vanhoja radioita ja levysoittimia. Kun seisoin sitten seisoin täristen, verensokerit romahtamaisillaan, tikkaiden ylimmillä askeleella, iso putkiradio kainalossa, enkä ollut enää varma, osunko alemmalle askelmalle, opin tuskallisesti tuntemaan käytännössä sen, että ihmisellä todella on kolme pakaralihasta. Koska ne kaikki kramppasivat. Jos näette huomenna henkilön, joka näyttää omistavan kaksi puujalkaa, se en ole minä. Luulen nimittäin menettäväni tilapäisesti liikuntakykyni, tai ainakin halun käyttää kaikkia kuutta pakaralihastani.

Vintti on joka tapauksessa tyhjennetty, olen elossa, en pudonnut, mitään ei mennyt rikki. Talon purkaa Yrjö Lempäälästä. Hän voisi olla fiktiivinen hahmo, mutta ei ole. Toivon, että Yrjön toimista ei saa meheviä blogipostauksia, vaan että kaikki sujuu kuivakan asiallisesti, remonttireiskamaisen reippaasti ja sekä budjetin että aikataulun mukaan.

Luin taas luonnon suurta kirjaa: pientareet olivat täynnä hässiviä naakkoja, jotka oksentelivat romanttisesti toistensa suuhun. Kevät. Olemme virittäneet etupihalle naapureiden riemuksi lehmän kallon (se ei kylläkään tuijota naapuriin päin). Tänään näin, kun pieni pörröinen oravainen kiipesi sarvien väliin, somaili siinä hetken, ja alkoi sitten jyrsiä lehmänkalloa. Kyllä. Seurasimme miehen kanssa tyrmistyneenä oravaa useita minuutteja. "Kiva", sanoi mies. "Hei!" minä huusin kiihtyneenä.

Orava jatkoi kallon jyrsimistä. Pihamme on täynnä irstailevia lintuja ja sitten oravamme paljastuu mustan laguunin... oravaksi. Mitä vielä? Alkavatko rusakot hyökkäilemään kaivinkoneen kimppuun?

11 kommenttia:

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Ihania elukoita teidän pihassa. :D Käyp ihan kateeksi. Meillä on vain stalkkaava varis joka istuu ikkunan takana pihlajassa ja kyylää oletettavasti sisälle - niin ahkerasti se tuntuu siellä istuskelevan. ;)

Päivän tunnussana: twzvtxxc

Kati Parppei kirjoitti...

Etkö koskaan ole ihmetellyt, miksi luonnosta ei juuri löydy eläinten luita, kalloja saati luurankoja ;)?

Pikkujyrsijät rakastavat luita. Ihan totta. Kivennäisaineiden vuoksi, kai.

Anonyymi kirjoitti...

Hihh. Mitä tähän kaikkeen voi sanoa?! Riemastuttava kirjoitus jälleen kerran. :D

Jenni kirjoitti...

Wilhelmiina: stalkkaavat varislinnut ovat todella häiritseviä:) Hanki suojelua!

Pagisija: niin, jyrsijähän se oravakin on (ei ole mitään söpöjen eläinten sukua). Tilanne oli uskomattoman kuvauksellinen, harmi, että kamera ei ollut mukana!

Kiitos Herkku:D

-t: Järjestyy. Tutkin parhaillaan varislintujen elämää. Ne eivät ole fiksuja, ne ovat suorastaan pirullisen älykkäitä.

Anonyymi kirjoitti...

Sinut on haastettu! Haastan sinut kuvameemiin, joka löytyy blogistani.

a kirjoitti...

Minäkin ilmottaudun luontokirjan ostajaksi, jos sellainen tulee! Hassuja turinoita..

Olohuoneeni ikkunan takana eräs tilhi vietti muutamia päiviä taannoin. Jökötti ja tuijotti, ja välillä taas haki ruokaa ja naposteli. Niin kuin drive-in -elokuvateatterissa katseli olohuoneeseeni. Tilhi oli yksin, mikä vähän huolestutti, kun nehän ovat parvilintuja, tilhet. Että olisiko tällä yksilöllä ollut flunssa, ajattelin. Luulen, että sitä vaan vituttivat muut tilhet ja se halusi olla hetken yksin. Minulle se sopi muuten, mutta oikeasti en olisi uskonut, että tilhi voisi koskaan vaikuttaa elämääni niin paljon: kävin varta vasten kurkkaamassa välillä ikkunasta, onko tilhi siellä. Ja olihan se. Ja nauroin, että aika vaikutusvaltainen luontokappale tuo.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi kyllä kiva lukea meheviä postauksia Yrjön edesottamuksista, mutta ihan teidän takianne toivon, että niihin ei tule aihetta. Varsinkin kun mahtavia postauksia syntyy kotipihalta joka tapauksessa :)

Jenni kirjoitti...

Olen joskus muinoin kirjoittant siitä, kuinka eläimet tarkkailevat ihan samalla tavalla ihmisiä, kuin ihmiset eläimiäkin. Vaaniva tilhi, brr..

Kukkis, veikkaan, että Yrjön puuhista joutuu raportoimaan vielä monet kerrat:)

Jee! Book on demand -menetelmällä tulevalle luontokirjalleni on jo kaksi ostajaa!

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Voit lisätä mutkin sille listalle. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mulle kans se kirja!

Jenni kirjoitti...

Ou jee! Sitten vaan kirjoittamaan... Neljä kirjanostajaa, rikastumista ei voi estää!