torstaina, huhtikuuta 13, 2006

Jatkan, kunnes kuolen Osa 2

Raportti työnarkomaanien siirtolasta:

Aamupala koostui erilaisista boostaavista pillereistä, joiden voimalla hyllytin, tilastoin ja panin esille kuin eläin. Ajoitin puhdin loppumisen siihen, että kirjasto aukeaa ja työkaverit saapuvat ja voin lösähtää tiskiin tuntemaan, kuinka tunnollisuus hakkaa tervettä itsesuojeluvaistoa marttyyrikartulla otsaan.

Pam, pam, pam.

Menen nyt sanomaan itselleni peilin ääreen hitasti, kuuluvasti ja selvästi artikuloiden, että En Ole Korvaamaton, (kuin korkeintaan hyvin pienessä mittakaavassa). Jos sydänlihakseni nyt lakkaisi toimimasta ja valuisin tiskin alle, minulle ei pystytettäisi kuitenkaan ylvästä näköispatsasta kylän keskelle. Patsas-minällä ei olisi laakeriseppelettä eikä soihtua eikä patsas kannattelisi Yleisten Kirjastojen Luokitusjärjestelmää ojennetussa kädessään. Patsaan jalustassa ei olisi kaiverrusta: "Hän uhrasi itsensä sivistyksen ja kulttuurin pyhille päämäärille." Patsasta ei lakitettaisi vappuisin eikä sen juurelle laskettaisi seppelettä naistenpäivänä ja vainojen uhrien muistopäivänä. Eikä sen ympärillä olisi kesäisin samettikukkia ja nukkapähkämöä eikä sarviorvokkeja.

Perhana. On aika ottaa itseään niskasta ja vietävä itsensä kotiinsa ja laskosteltava itsensä vällyjen väliin potemisasentoon. Se on rento kyljellämakuu ja siihen sisältyy yksi selän taakse asetettu lämpökojootti.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä sain vision! Paras patsas ikuna olisi Jenni siinä fasaani-imitointiasennossa (yhdellä jalalla, sormet töyhtöinä otsalla), ja sitten siinä voisi olla sellanen nappula (niinku eläinmuseossa, juu nou), josta painamalla kuuluisi pornokorppiäänellä Jennin fasaanirääkäisy. Olis meinaa hieno.. Jää kaikki kirjastoimmeinenpatsastelut toiseksi!

Anonyymi kirjoitti...

Että päätit sitten odottaa pääsiäiseen asti voidaksesi potea ilman huonoa omaatuntoa?

Lepää, tervehdy ja vieraile lääkärisedän tai -tädin luona, jos ei tauti taltu.

Rauhallista pääsiäistä, muista syödä paljon suklaata, sillä tervehdyttävä vaikutus. Tai ainakin lohduttava.

Jenni kirjoitti...

-t: "järjen pornokorppiääni" -siirtyi välittömästi riistokäyttöön.

Hestia: kiitti. Kiitti vaan. Juuri näin haluan tulla muistetuksi :-D

Tui: marttyyrikehäni on pääsiäiseksi kiillotettu, suklaa on korkattu ja sankarikirjastonhoitaja on jälleen välttänyt lääkärin!

Anonyymi kirjoitti...

täten epäpyhästi lupaan pakottaa koko blogislavian yhteisvoimin rahoittamaan jonkun tulevan huipputaiteilijan tekemään keskelle senaatintoria (väistyköön se edesmennyt venäläismies) jemory-patsaan. tai ainakin tohmajärven keskustaan. siis jos nyt tällainen ikävä kuolemantapaus pääsisi sattumaan. hestian visio kuulostaa ehdottomasti hyvältä.

niin ja siis hyvää pässiäistä.
-strangelove-

Anonyymi kirjoitti...

Olen ylpeä sinusta noine lepoajatuksinesi! Järjen pornokorppiääni, voi elämä! :D

Pääsiäisterkuin ja -herkuin,
Herkku Pääsiäinen

Anonyymi kirjoitti...

Kerran kun olin täysin työuupumuksen ja flunssan vallassa töissä, isäni sattui soittamaan työpuhelimeeni. Huomatessaan, etten pystynyt muuta kun itkemään surkeuttani ja sitä, miten en taudista huolimatta voi missään tapauksessa olla poissa töistä, hän opetti minulle korvaamattomuustestin:

Otetaan lasillinen vettä. Upotetaan siihen etusormi toiseen niveleen saakka. Vedetään sormi pois. Katsotaan jäikö veteen reikä. Jos jäi, olet korvaamaton.

Jenni kirjoitti...

Strangelove ja Herkku: hyvää päästäispyhää kanssa!

Jospa: sikäli kun patsasajatuksiltani ja messiasharhoiltani pystyn, niin kokeilen sitä vesilasijuttua:) Empiiristä testitulosta on uskominen..

Sun äitis kirjoitti...

Heips!
Anteeksi, että tulin sohaisseeksi toipilasta. En tosiaan ole tiennyt, että pornosivut ovat niin kovasti työllistävä juttu kirjastoissa. Minulla on vuoden mittaan ollut opiskelijoita työssäoppimassa neljässä pääkaupunkiseudun kirjastossa. Missään niistä kirjastonhoitaja, tietotupavastaava tai atk-vastaava ei ole kertonut väärinkäytöksistä, mutta on sen sijaan ollut huolissaan sananvapauden toteutumisesta, jos suodatus otetaan käyttöön.

Kukaanhan ei edellytä, että sananvapauteen tulee kuulua oikeus pornosivujen vapaaseen katseluun kirjastoissa. Mutta kun ne lukko-ohjelmat ainakin toistaiseksi ovat niin kömpelöitä, että blokkaavat ohi mennen paljon sellaista, mihin pitäisi olla oikeus päästä.

Jenni kirjoitti...

Hei Sun äitis, älä toki pyytele anteeksi! Blokkausohjelmat todella ovat kömpelöitä, mutta niin ovat muutkin keinot:)