tiistaina, maaliskuuta 28, 2006

Siinä on tuotekehittelijälle taas mietittävää

Olen ollut niin saamaton, että koneen office-ohjelmat ovat edelleen juntturassa. Junttura! Mikä ihana ja monikäyttöinen sana. Viime viikolla eräs asiakas pohdiskeli, ottaisiko vain yhden kirjan vai lainaisiko myös jatko-osan: "Enpä tiiä, ovat niin mahottomia juntturoita nämä, tulee reppu liian raskaaksi."

Viivyttääkseni väistämätöntä korjausreissua olen kiertänyt ongelman perustamalla uuden varablogin tekstejä varten ja tallentamalla jutut vain luonnoksina, jolloin ne eivät vahingossakaan näy muille! Eri näppärää, sikäli kun blogger ei mene juntturaan (ja sitä salaista blogia on muuten turha googlettaa "juntturalla", vaikka oikeastaan se olisi ollut eri hyvä nimi).

Osaisiko joku kertoa, onko verkossa hyviä tekstinkäsittelyohjelmia online? Ohjelman pitäisi tietenkin käyttää salattua yhteyttä, ettei kukaan imuta tiedettä ja taidetta mualimalle ja omiin nimiinsä. Olisi niin kätevää päivitellä tuotoksiaan aina, kun pääsee nettiin, eihän tätä kannettavaa oikeasti viitsi minnekkään mukanaan raahata.

Odotan edelleen tyylikkään käsilaukun näköistä tietokonetta. Mielellään siinä saisi olla myös tasku kännykälle ja laturille, puunihulalle, vitalikselle, hiusharjalle, pinneille, nenäliinapaketille, kynäpenaalille, Äijäuskottavalle kalenterille (isohko filofaxin New Hampshire mustaa pintanahkaa), hyvälle lukuromaanille, avainnipulle ja muistivihkolle, lompakolle, varasukkahousuille ja eväille. Satunnaisesti mukaan pitää mahtua myös taskumatti, villatakki, laamapaita, pikkuhousut ja varasukat. Ihan ikkupikkuiset käsilaukut ovat söpöjä, aivan kuten ikkupikkuisilla prinsessakengillä ei ole varsinaisesti tarkoitus kävellä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kokeile Writelyä (www.writely.com). Tällä hetkellä ei näemmä voi rekisteröityä käyttäjäksi mutta piakkoin sekin onnistunee.

Jenni kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Menenkin heti kurkkaamaan.

Jenni kirjoitti...

Reiska: think free näytti oikein käyttökelpoiselta, kiitos vinkistä!