Kello 7:38

Olen menossa Lääninhallituksen koulutukseen kuuntelemaan ja puhumaan. Minua ei oikeastaan jännitä, ja se huolestuttaa minua. Tein elämäni ensimmäisen powerpoint -esityksen (joita käytän aina uuden kokous/opetustekniikan symbolina ironisessa mielessä) ja latasin esitykseen kuvia ja unohdin pakata kuvat ja nyt jänskättää, että avautuuko ohjelma. Muistitikku näyttää turvonneelta, koska tiedosto oli niin iso.

Miksi minua ei jännitä? Luulenko olevani joku luennoitsija? Suuri Humanisti ja Filosofikuningatar? Aina, kun minua ei ole jännittänyt, olen liukastunut banaaninkuoreen, lyönyt pääni kateederin nurkaan, aivastanut päin kulttuurijohtajaa suu täynnä kahvia ja nauranut kovalla äänellä väärässä paikassa. Symbolisessa mielessä.

Kerron palattuani, alkoiko päivän mittaan jännittää ja sitten osallistun Pörrön lähettämään vaatemeemiin (haaste edellisen viestin kommentissa) vaikka se onkin sitten vähän huijailua. No, voin minä nytkin kertoa, että päällä on punaiset, pitkävartiset villasukat, punaiset pitkikset ja punainen poolopaita ja olen voimani tunnossa. Ehkä minun pitäisi käyttää haaluja värejä, sitten varmaan jännittäisinkin.

Kello 18:23

Koulutus on ohi ja olen niin tohkeissani, etten voi siivota enkä lenkkeillä, koska en millään saa maakontaktia. Pystyn juuri ja juuri kirjoittamaan blogia ja soittamaan kiihtyneitä puheluita. Palkitsen itseni shoppailemalla ponchon, jossa on täydelliset värit.

Haastan ihan kaikki lukijat Pörrön vaatemeemiin, eli mitä sinulla on ylläsi juuri nyt. Ja tätä ei kuiskattu käheästi puhelimeen. Minulla on yllä nyt uusi poncho ja varmaankin säteilevä limenvihreä aura ja pyhimyskehä.

ps: Terveisiä äidin työkaverille, kiiltomato.net on kirjallisuuskritiikin verkkolehti. I'm speechless, pystyn moraaliselta närkästykseltäni tuskin kuiskaamaan HYI HYI HYI.

pps. Äiti, varjele kristillismoraalista mielenlaatuasi!