Puberteetti-iässä hankitut avainkokemukset näköjään seuraavat minua edelleen. En pidä puuhkista. Olin kerran isovanhempieni mukana jossakin nahkaliikkeessä, jossa oli puuhkia. Sormeilin niitä ja minua alkoi oudosti kuristamaan niiden kuivatut pienet huulet ja korvat ja kirsut. En pidä kirpputorilta tai käytettynä ostettuja turkistuotteita epäeettisenä - itsellänikin on niitä, mutta jotenkin tämä suhahti yli ja ohi. Itseihän en todellakaan ole mitenkään hyvän maun lähettiläs, ja tykkään makaabereista jutuista. Ne vain pitää kuorruttaa paksusti ironialla.
John Irvingin teoksessa Kaikki isäni hotellit on Suru-niminen musta labradorinnoutaja. Kun se kuolee, yksi perheenjäsenistä täyttää sen. Ja sitten Suru kulkee edelleen perheen mukana paikasta toiseen sekä objektina että asioiden tilana. Tosin Surun klassinen hyökkäysasento pitää muuttaa leppoisammaksi istumaposeeraukseksi, jottei Suru pelottaisi perheen kuopusta.
Ehkä reaktio blogikettuun (tai siihen, mitä ketusta on jäljellä) johtuu kuun asennosta ja verensokereista. Huomasin aamulenkillä, noin puolen kilometrin päässä kotoa, että hupsista, nyt jysähti laskutelineet alas. Toiseen kerrokseen päästyä olin hengästynyt ja eteisessä tärisevä ja pahoinvoiva. Luulin tankanneeni, mutta nähtävästi pannullinen kahvia oli huuhtaissut sen lyhytketjuisista hiilihydraateista kokoonpannun patonginpalan mukanaan. Ei ole ranskanleipään luottamista. Päivittäminen ensimmäisen ja toisen kokojyväviipaleen välissä ei vielä tuota kaikkein tasapainoisinta tulosta. Joka tapauksessa, blogieläimet elävinä.
4 kommenttia:
Samaa mieltä blogieläimistä. Oletko muuten nähnyt tämän
http://kaukanapoissa.blogspot.com/
Minun blogieläimeni (kissa ja sorsa) eivät ole eläviä, koska ne on tehty puusta ja muovista.
Kuka on koirinut, että olen hulluna (eläviin) marsuihin?!?
Blogieläin-sääntö: "Jos blogieläin ei ole elävä, se ei saa olla osittain tai kokonaan tehty joskus eläneestä eläimestä, jota se kuitenkin esittää, ja joka nyt ei elä enää."
Todella selkeä.
Jaa, ehkä jotkut asiat vain vaistoaa. Minä en aikaisemmin ole ollut erityisen herkistynyt marsuille, mutta kun tuon näin, lumouduin ja sen jälkeen minun on täytynyt päivittäin käydä katsomassa että vieläkö se on siellä. Tuntuu, että maailma ei voi olla täysin paha ja toivoton niin kauan kuin tuollaisia on.
Lähetä kommentti