Herään joulupäivän iltana pullamaniaan ja leivon pitkästä aikaa niin, että pakastin natisee liitoksissaan. Ensin taikina kohoaa kulhossa uhkaavana, jotenkin odotan sen kellahtavan lattialle, riistävän kaukosäätimen joltakin onnettomalta jouluvieraalta ja asettautuvan taloksi.Ja voittavan koko porukan alfabetissä ja paskahousussa.
Yllätän kulhossa vaanivan taikinan, otan sen tiukkaan puolinelsoniin, kellistän päättäväisesti työtasolle ja pieksän sitä huolella puolisen tuntia. Miehellä on hieman lasittunut katse ja hymyilen hänelle rohkaisevasti. Tämähän on jokaisen miehen salainen unelma, vai mitä kulta? Pullantuoksuinen, ehtoisa pikkuvaimo... Pyyhkäisen hien esiliinaan, nappaan uunin päälle ja jatkan taikinan kanssa vielä hetken.
Lopetan vasta, kun se ei liiku enää.
2 kommenttia:
Siis, miten joku voi herätä pullamaniaan joulupäivän iltana? Eikö ruokaa ollut jouluna riittävästi???? Vaan hyvä, kun selätit taikinan.
Muistan erään taikinan vuosien takaa, se levisi keittiön työpöydän kautta lattialle, kun kulho ei enää riittänyt. Se oli rankka taistelu!
Tein jouluaatoksi parit kakut, jotka tulivat syödyksi, mikä taas herätti pullamanian. Joulun tavoite oli syödä joulueväät joulun aikana, ettei joulun jälkeen tarvitsisi keksiä raivokkaasti rippeistä eriläisiä tähtde-sovituksia.
Kaikki taikinat ovat yksilöitä. Mutta niitä yhdistää täydellisen arvaamaton käytös.
Lähetä kommentti