Kaksi kättä ja black and decker

Kyllä, nyt se on todistettu aivan kiistattomasti. Kuulun siihen harvinaisen onnettomaan ihmisryhmään, joille on jääkauden jäänteenä jäänyt rauhanen, joka tuottaa friikkejä houkuttelevaa feromonia. Jos lähettäisin dna-näytteeni jäljitettäväksi, perimäni paikallistuisi johonkin surkeaan kattilalaaksoon vuoristossa. Antropologit voisivat luunkappaleista ja luoliin kuivahtaneista esivanhemmista ja kampakeraamisista ruukunsirpaleista päätellä, että jo muinaiset esiäitini joutuivat vesikauhuisten vuorilejonien ja liikaa sieniä syöneiden shamaanien tulilinjalle, eivätkä päässeet sieltä laaksosta pois, ennen kuin jääkausi täytti laakson ääriään myöten jäätiköllä, ja vielä tasangollakin esiäitejäni seurasi pakko-oireiset metsästäjä-keräilijät ja puolikesyt mammutit. Ja sieltä sitten lienee periytynyt tämä suunnaton sitkaus kestää toistuvia friikkihyökkäyksiä vaipumalla kevyeen transsiin ja purkamalla traumat nettipäiväkirjaan.

Liikkuessani julkisessa tilassa omituiset höpöttäjät skannaavat porukan ja suuntaavat sitten täysin erehtymättä luokseni, friikkiferomonin vastustamatonta kutsua kuunnellen. Peseytyminen ja paksut vaatteet eivät auta. Iso, vesikauhuinen susikoira ei auta. Oma hemmetinpenteleenenkelihenkivartijakaan ei auta, vaikka sillä olisi sinko taskussa (vai onko hän vain iloinen saadessaan henkivartioida minua).

Omituiset höpöttäjät ja sellaiset kaverit, joilla vähän rukkaset roikkuu tai pipo on tilapäisesti vähän syvässä, eivät haittaa, sehän on vain virkistävää, mutta entäs nämä kiiluvasilmäiset häiriköt, joille ei riitä puolen tunnin rauhallinen akvaarion katselu ja kävelyretket ryhmässä ja vesivärimaalaus? Entäs sellaiset, jotka kuuluisivat vankilaan tai joita pitäisi vain lyödä lujaa keskelle päätä painavalla esineellä (kuten alasimella) tai jotka todella tarvitsisivat nopeasti kallonporauksen? Eikä haittaisi, jos poranterä kävisi vähän syvässä?

Viimeksi jouduin ahdistelluksi junassa. Vastapäätä istahti nainen koiranpennun kanssa. Hän haisi kakalta ja aloitti heti kovaäänisen keskustelun harjoittamastaan täydellisen kuvottavasta pentutehtailusta (noin 20 koiraa elää ja lisääntyy vapaasti hehtaarin aitauksessa). Hän paheksui Väinöä, joka on puhdasrotuinen, ja anoppiani, joka jalostaa koiria. Naisen mielestä koirien tulee lisääntyä vapaan rakkauden ehdoilla ja puhdasrotuiset ovat paitsi sairaita myös tyhmiä - toisin kuin hänen vuosikymmeniä sisäsiittoisesti lisääntynyt koiralaumansa.

Lisäksi hän kertoi ratkaisseensa Bodomin murhat ja Tulilahden murhat ja joutuneensa bannatuksi useilta aiheeseen liittyviltä keskustelufooruimelta (koska muut ihmiset ovat perkeleellisen tyhmiä ja sekopäisiä ja häiriintyneitä ja törkeitä). Tuijotin puolisen tuntia kaukaisuuteen (mikä ei auttanut, koska Bodomin murhat koskevat kuulemma minuakin) ja poistuin välikköön hyvissä ajoin odottamaan junan pysähtymistä viennon kakanhajun saattelemana. Niin teki myös viisi muuta, hyvin myötätuntoista matkustajaa.

Tapaus kaksi oli hyvin paljon harmittomampi. Istuin linja-autoasemaalla odottamassa omaa bussiani, kun viereen tuli hengästynyt, vanhempi naisihminen ison laukun kanssa. Ehdin ajatella, että onpas hauskaa, että isokokoisempikin ja iäkkäämpikin ihminen on uskaltanut pukeutua minihameeseen, ja että näyttää pitkän takin vuoksi siltä, kuin olisi unohtanut housut, kun hän kaivoi laukusta housut ja kysyi, missä on WC.
- Ihmiset ajattelee, että olen lähtenyt niin kiireellä, että unohtanut panna housut jalkaan.
- Voi kai niinkin joskus käydä.
- No minulle kävi juuri niin! Hän sanoi voitonriemuisesti ja jonkinlaisella mummouhmalla ja totesi, että on lakannut vanhemmiten häpeämästä. Mitään. Ähellettyään kankeasti housut jalkaan siinä odotussalissa, hän ilmoitti kärsineensä koko viikon ankarasta ripulista.
- Voi tavaton.
- Kyllä se vie ihmisestä voimat.