Pyhänä etsitään väreistä lohtua, syödään vaaleanpunaista kalaa ja juodaan vaaleankeltaista viiniä ja poltellaan tuikkuja värillisissä lasilyhdyissä. Teiden varsien metsät ja pellot ovat tasaisia vesivärimassoja paksulla, kalliilla akvarellipaperilla. Tällaiset laveeraukset eivät ikinä koulussa onnistuneet! Toisaalta koulun värit ja paperit olivat halvinta mahdollista laatua. Joskus vitsailimme sisareni kanssa, että kalleimman akvarellipaperin hienous on siinä, että röpyliäisellä pinnalla kaikki tuhrut ja räpellyksetkin näyttävät hyvältä, kun paperi ohjaa sivellintä.Kerään asumattoman kodin pihalta lehtiä, joissa kuolema juhlii, karnevaaliväreissä. Ne ovat kasvien viimeisiä, räikeitä kirkaisuja: pudonneiden lehtien kauneus on tarkoituksetonta: puu imee lehtivihreän ja varastoi sen runkoon, koreus on se, mitä jää jäljelle ja menee hukaan. Kuinka kristillismoraalinen ajatus! Kauneus katoaa, tuuli käy yli ruohon, ja sitten sitä ei enää ole.
Lohduttaudun tällä tukanpesupäivänäni, kun katson hiusten taas valuvan lattiakaivoon. Ja sillä, että oletettavasti kalloni on sievän muotoinen. Huomenna soitan kuitenkin arvauskeskuslääkärille ja kysyn, voiko asialle tehdä jotain. Jospa se on selvitettävissä. Äkkiä kasasta kuollutta proteiinia on tullut elämän ja kuoleman kysymys - kuinka typerää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti