Haluan käydä Skotlannissa ennen kaljuuntumistani

Herään epätyypillisen aikaisin siihen nähden että on lokakuu [yleensä olen lokakuussa enimmäkseen puolivalveilla], että kello ei ole iltavuoron takia soittamassa, että heräsin olemaan yöllä huolissani [typerästä hiustenlähdöstä, päiväsaikaan voin sanoa kovalla äänellä, että entäs sitten, mutta öisin asia itkettää ja pelottaa minua vähän. Entäs jos joudun elämään kaljuna naisena tai en löydä mieleistäni peruukkia? Naurakaa vain ja sukikaa ihania, paksuja hiuksiani samalla, kun minä huuhtelen omaa punaista kuontaloani lavuaariin].

Armeija sotii taas, räjähdykset tuntuvat inhottavasti koko kehossa. Ehkä ne lopulta raastoivat taivaan rikki, sillä alkoi sataa todella kovaa. Vettä siis, lumi ei voi sataa kovasti. Se on lumelle psykofyysisistä syistä mahdotonta.

Haudutan rooibosteetä ja syön salmiakkia ja virkkaan keltaoranssipinkistä langasta myssyä. Se, että täällä on karkkia, on outoa. En syö karkkia oikeastaan koskaan, mutta viime kauppareissulla ostin suklaata ja lakuja ja salmiakkia. Eikä keltaoranssipinkki ole minun värini enkä näytä hyvältä pipossa. Koira kerii itsensä nojatuoliin ja on aivan täydellinen hetki sytyttää oikein monta kynttilää. Olenhan maininnut, että olen hulluna valosarjoihin? Pienet auringot voisi oikeastaan siirtää kirjahyllyn ympäriltä alkovin suulle ja loppuihin verhokiskon nipsuttimiin voisi ripustaa kirjan sivuja. Voi kun minulla olisi kamera, voisin kuvata näkyjäni ja julkaista niitä täällä, kun en voi kutsua teitä kaikkia rooibosteelle. Teitä käy täällä virtuaalijennilässä yli sata viikossa ja se on niin paljon. Mutta reaalijennilä on yksiö ja täällä on lisäkseni pieni koira ja keskikokoinen mies ja aivan liikaa levyjä ja kirjoja, jotta täällä voisi pitää sadan ihmisen teekestejä. Sitten, kun minulle on kamera, pidän virtuaaliteekestit. Katan lukijoille ja kuvaan ja lähetän tänne.

Armeija pitäisi kieltää. Se häiritsee kotirauhaani ja ärsyttää minun pientä koiraa.

Pikkusisko tulee lauantaina hakemaan mummulasta omaa pientä koiraa. Koira on musta ja hyvin lelumainen ja sen isä on palkittu brittivaliosiittäjä ja sen äiti on suomalainen hemmoteltu narttu. Minun mielestäni koirankasvatus on perverssiä. Sanon koiraa englanninlakuksi. Se elehtii, niin kuin amerikkalaisten vanhojen piirrettyjen tai kiiltokuvien tai poikakirjojen koirat elehtivät. Lystikkäästi. Englanninlaku haastaa leikkimään pylly pystyssä, naurettava pieni häntä sojottaen ja kun lykkään sormeni sen naaman eteen, se alkaa järsiä sitä ja haukkua ja murista. Väy väy väy. Minun oma pieni koirani ei tietenkään hauku. Se on saanut kerrostaloasukkaalle soveltuvan, englantilaisen sisäoppilaitoskasvatuksen, vaikka onkin skotlantilainen älypää. Tai ehkä juuri siksi. Vaikka salaa olen tietenkin skotlantilaismielinen ja valmis milloin tahansa nousemaan brittien sortoa vastaan.

Nyt menen matkatoimiston sivulle ja varaan matkan Skotlantiin. Ja sillä selvä. Ei kannata yrittää estää. Haluan käydä Skotlannissa ennen kaljuuntumistani, koska sitten en enää tarkene.