Säästän yhden hedelmän pikkusiskon adoptiotuholaisille, niitä on kolme ja ne ovat hyvin kauniita. Kaksi on aivan nuorta. Ne ovat uskomattoman älykkäitä, uteliaita ja nopeita.
Nostan viidennen kerran kaikkein vanhimman ja ahneimman pois matkalta ruokapöydälle, jossa se suunnitelee jotakin "kerää, kuljeta ja nauti pesässä" -tyylistä invaasiota. Viiteen minuuttiin otusta ei näy missään. Se on livahtanut tiskipöydän aluskaappiin ja dyykkaa mitä suurimmalla nautinnolla. * * *
Paikkakunnan kirpputorit ovat fantastisia. Enisinnäkin ne ovat edullisempia kuin kotipaikkakunnan ja lisäksi matkalainen tuntee päässeensä basaariin: kimaltavien kankaiden, eksoottisten astioiden ja hyväkuntoisten kirjojen paratiisiin. Huomaan suunnittelevani, kuinka olisi mahdollista ostaa yhden myyntipöydän kaikki täydellisen epäkäytännölliset ja hurjilla, valuvilla lasitteilla koristellut keramiikkaesineet: ananaskuvioisen maljakon, jossa on myrkynvihreä suu, turkoosin pullon, jonka kaulassa on pieni pyöreä ripa. Pikkusiskon mies on mukana kantajana, ja kuulemmekin tonkimisen, ihastuksen vingahdusten ja "kerää, kuljeta ja nauti pesässä" -tyylisen invaasion lomassa vaimeita toppuuttelevia äännähdyksiä. No, ehkä se on vain tuuli tai liikenne. Olen aktiivisesti ajattelematta, että tilapäinen asuntomme on yksiö. Haalin mukaani afrikkalaiset ja englantilaiset kaunottaret ja poimin korviin hopeisia ruusuja. Pikkusisko löytää melkein nilkkoihin asti yltävän villakangastakin. Meillä on paljonkin noita kipsisiä, tummia naispatsaita, ja ehkä pikkusiskolla on joitakin talvitakkeja... Myöhemmin ehtii katumaan ja keittämään kaurapuuroa, ja tutkimaan, onko jossakin komerossa sittenkin käyttämättömiä kuutiosenttejä.
Elokuu on joka tapauksessa sadonkorjuun aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti