Jälkijättöistä keskustelunlämmittelyä

Saaran blogiinkin heijastunut ja monissa muissa blogeissa jyrähdellyt keskustelun omalla nimellä kirjoittamisesta ei herättänyt minussa palavia intohimoja - selitän jatkossa miksi. Yritin nyt jälkikäteen rekonstruoida keskustelun, jotta olisin mukamasten jyvällä "siitä, mistä puhutaan. Nyt on kuitenkin turhaa mennä huhuilemaan autioituneille kommenttiosastoille. Joka tapauksessa, Saaran ajatuksenkehittely alkaa lukemastaan penismonologista (löytyy täältä) ja päätyy pohdiskelemaan sangen kiinnostavasti kirjoittamisen etiikkaa:

Minä siis rakennan itselleni rajoja ja sanelen sääntöjä, mitä voin kirjoittaa ja mitä en. Ne rajat eivät kuitenkaan ole niin tiukat, jos kirjoittaisin tätä omalla nimelläni. Tällä tavalla en ole sidottu muihin, vaan vain itseeni.

Ryvettyminen on ollut minulle arkipäivää siitä pitäen, kun olen alkanut kirjoitella nettiin. Olen pannut itseni likoon tällä nimimerkillä paljon enemmän kuin olisin voinut tehdä sen omalla nimelläni. Joskus, mutta ei lähellekään aina - vain joskus - minusta tuntuu siltä, että omalla nimellään esiintyvät valehtelevat ja kaunistelevat asioita. Tekisi mieli välillä potkaista perseelle moisen hienostelun vuoksi. He peittelevät inhimillisyyttään ja antavat itsestään vääristellyn kuvan.

Mutta sitten huomaankin, että keskustelu on ollut todella raivokas ja saanut alkunsa jossakin aivan muualla, minun pitäisi lukea viittä tai kuutta tekstiä samanaikaisesti tai kellonaikojen mukaan aikajärjestyksessä... ja minulla kuitenkin on myös päivätyö ja...

Klikkailen linkkejä ja huomaan, että surullista kyllä, Illusia on kokenut saavansa niin pahoja iskuja, että on päättänyt vetäytyä kirjoittamisesta. Keskustelu on laajentunut blogin totuudellisuudesta ja kirjoittajapersoonan aitoudesta alueille, joille en mielelläni kahlaa ilman kumikenkiä.

* * *

Palaan nyt siihen, miksi herään niin myöhään tällaiseen selvästikin tärkeään aiheeseen ja keskusteluun. Yleisestä kirjallisuustieteestä valmistuneena olen totutellut tekemään käsitteellisen eron tekstien totuudellisuuden ja tekijän aktuaalisuuden ja tekstien autenttisuuden sekä niiden implisiittisestä tekijän välille. Ja jos kirjallisuudessa tai kirjoittamisessa ainoa merkityksellinen asia olisi, onko jotain tapahtunut oikeasti vai virtuaalisesti, vain tekstissä, niin edellisen kaltaisia keskusteluja ei ikinä käytäisi, eikä kukaan loukkaantuisi virtuaalisen kakan viskomisesta.

Ja itseasiassa kukaan ei edes kirjoittaisi.

Itselleni ei ole väliä, tiedänkö kirjoittajan pyrkivän jonkinlaiseen realismiin itsensä ja oman elämänsä tapahtumien suhteen. Ei sekään, voisivatko tekstin tapahtumat tapahtua todellisuudessa - pyrin itsekin aika-ajoin käyttämään kauhun, myyttisen realismin tai surrealismin keinoja. Minulle teksti edustaa todellisuutta, jossa asioiden on mahdollista tapahtua ja olioiden olla. Uskottavuus ja autenttisuus ilmentävät tekijän taitoa konstruoida tekstiinsä uskottavia ja autenttisia tapahtumia ja olioita. Ja sen perusteella luen tai en lue blogeja verkkopäiväkirjan tai kaunokirjallisuuden merkityksessä.