Koska viikonloppuun saa hyvällä tsägällä ja huolellisella sovittelulla ängettyä surkean kahden sijaan kolmesta neljään päivään, kiidämme Setzer-illan jälkeen Rauma Bluesiin. Siunatkoon hulluja suomalaisia, joilla on tarpeeksi älliä ja sisua lennättää tänne raukoille rajoille toinen toistaan vanhempia, rumempia ja parempia esiintyjiä!
James Cotton band oli jo ilman Cottoniakin mahtava, mutta armias sentään kun pappa lyllersi harppuineen lavalle! Ja juuri kun luulin Cottonin piiskanneen soittimestaan kaikki mahdolliset, kuviteltavissa olevat äänet, hän taputtelee rintataskuaan ja kaivaa sieltä noin tamponin kokoiset huuliharpun ja pistää sen kiljumaan kuin syötävä... James Cottonin piipahdus Magic Slimin Teardropsissa olikin sitten aivan sanoinkuvaamaton: siellä ne vanhat sarvikuonot huudattivat soittimiaan kuin viimeistä päivää ja pyyhkivät välillä naureskellen hikeä ryppyisistä naamoistaan.
Koinsyömissä ja vaivaisissa bluesäijissä kaikkein vangitsevinta onkin esiintyminen: se, kuinka repsahtaneet raamit tuottavat jokaisella kurtullaan, särmällään ja nikamallaan musiikkia. Ehkä soitin onkin vain kanava, jonka kautta musiikki - originaali Chicago blues - pääsee ulos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti