Olen tutkinut viime päivinä ystävystymisen mekaniikkaa. Mies on ihmissuhteissaan kissamaisen sulava ja hieman etäinen. Minä olen ihmissuhteissani heittäytyjä: kun retkahdan johonkin ihmiseen, teen sopivan tilaisuuden tullen äkkirynnäkön, kietaisen tahmeat lonkeroni uhrin ympärille ja rrrrakastan. Tämä ei tarkoita sitä, että vaanisin ihmissuhteita. Päinvastoin, saatan olla melko hajamielinen ja koleakin.
Mies tutustuu ihmisiin töissä ja samanhenkisten harrastuksissa. Onko muuten sanalla "harras" ja "harrastus" sama etymologinen kantasana ja merkitys? Minä saatan törmätä ihmissuhteeseen oudoissa paikoissa. Luulen, että eilen lenkillä kävi niin. Seisahduin vastaamaan tekstiviestiin ja näpyttelin sitä aivan keskittyneenä. Hetken päästä havahduin siihen, että musta afgaaninvinttikoira osoitti minua ja Väinöä kohti kuin kompassinneula ja "pohjoisessa" oli emäntä. Juutuimme keskustelemaan norjalaisten metsäkissojen syvimmästä olemuksesta [älä kysy, kuinka päädyimme tuohon puheenaiheeseen] ja sovimme moikkaavamme kirjastossa.
2 kommenttia:
Jaakko Heinimäki, viisas mies, vihjasi hartaan tekemisen ja harrastamisen väliseen yhteyteen jossain kolumnissaan. Joten kai siinä joku yhteys on... Onhan amatöörinkin etymologia amorissa.
Koko sanan "harrastus" merkitys saa aivan uuden vivahteen, kun sitä ajattelee hartaan tekemisen näkökulmasta. Jaakko Heinimäki on muuten käsittämättömän mainio tyyppi.
Lähetä kommentti