Ihmisen ruumiinrakenne on kuin luotu metsässä juoksemiseen. Pää on korkealla ja siksi näkyvyys on parempi: yli aluskasvillisuuden ja taimien. Jalat ovat suhteessa pitkät ja juostessa silmät löytävät automaattisesti sopivat jalansijat, ponnistuskohdat ja laskeutumisalustat. Kun vauhti on tarpeeksi kova, niin liikkuminenkin on sujuvampaa: hyppyihin on valmiiksi hyvä alkuvauhti eikä jalat takerru saniaisiin ja oksiin.
Mietin metsälenkillä lapsuuttani. Olin pikkuvanha, uskonnollinen ja näsäviisas, enkä mitenkään suloinen pikkutyttö. Päinvastoin. Riehuin poikaporukassa metsissä, olin laiha ja sain silmälasit melko aikaisin. Oikeudentajuni oli jyrkkä ja maailmankuva jokseenkin mustavalkoinen: asiat olivat joko oikein tai väärin, ja jos muut eivät sitä tajunneet, olin milloin tahansa valmis todistamaan väitteeni paikkansapitävyyden (todennäköisesti äärettömän pitkästyttävällä) saarnalla.
Kaikkein kiinnostunein olin kasveista ja eläimistä. Ajattelin, että minusta tulee eksentrinen mutta kaunis huipputason kääpätutkija, joka olisi omistautunut työlleen ja asuisi metsässä. Haaveilin kainosti, että jollakin esimerkiksi Huippuvuorille suuntautuvalla tutkimusmatkalla retkikuntaan kuuluva Jean M. Untinen Auelin Maan lapset -sarjan Jondalarin näköinen mies rakastuisi minuun intohimoisesti.
Lukioaikana minusta tuli yhteiskunnallisesti valveutunut anarkisti. Olin kroonisesti kateellinen parhaalle tyttökaverilleni, jolla kävi parempi flaksi, ja naamioin katkeruuteni ivalliseen älykkyyteen, minkä seurauksena sain hyviä arvosanoja ja sain tehdä lukiossa mitä lystään. Ainoat rajoitukset olivat se, että ensinnäkin olin puolisokea syntyperäinen humanisti ja feministi loukkussa matemaattis-luonnontieteellisesti painottuneessa "lentolukiossa." "Mitä lystään" vaati myös pienellä maaseutupaikkakunnalla melkoista pitkästymisen sietoa ja kekseliäisyyttä: yritin uuvutta itseni tekemällä pitkiä kävelyretkiä metsään. Maalasin, luin, ja suunnittelin täydellistä yhteiskuntajärjestelmää. Suhtauduin edelleen liian moneen asiaan kuolemanvakavasti: muun muassa ensimmäiseen seurustelusuhteeseeni.
Ensimmäisen yliopistovuoteni lopulla tajusin, että elämä voisi olla mielenkiintoista ja jännittävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti