perjantaina, huhtikuuta 08, 2005

Nyt, aina ja iankaikkisesti?

Kylmänkostea tuuli siirtelee huvikseen pellolla istuskelevia variksia. Ehkä se pelaa jotain yksinpeliä. Varisshakkia. Ehtii se muutakin: stailata minulle ja Väinölle elämäätörkeämmät hippatukat: kalloa myöten, edestä taakse nuollut. Sitten se siirtyy sormeilemaan harakoita, ja ripustaa ne koristeelliseksi asetelmaksi koivuun. Mustaa, valkoista ja graafisen tyylikästä.

Yritän aina muistaessani keskittyä nyt-hetkeen, elää tunnustellen ja aistien, ja tiedostaen sen, että elämä on tässä, ei missään muualla. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat vaarallisia. Niiden myötä ajattelun eteen tulee "sitten, kun..." Silloin olen tavallaan vain puolittain nyt-hetkessä, enkä tavoita sen haurasta ainutlaatuisuutta.

Nyt hetkessä oleminen tuntuu kuitenkin toisinaan inhottavalta. Olen aina saanut "minä olen minä, minä olen olemassa, kuinka omituista" -kohtauksia. Paradoksaalisesti sellaiset tiedostamisen hetket sekä tiivistävät että etäännyttävät kokemusta todellisuudesta. Olemassaolemisen tiedostaminen synnyttää vierauden tunteen ja etäännyttää läsnäolon kokemuksesta.

Olen märällä tiellä. Koiran turkissa on jakaus keskellä kylkeä. Pellonlaita haiskahtaa mädälle nurmikolle ja nummella armeija jatkaa räjäyttelyään. Ehkä koko nummi katoaa... Pellon takana olevat rakennukset näyttävät alakuloisilta: työ ja koti ja kauppa, mutta hetken ajan aurinko vilkaisee maisemaa pilveen kairaamastaan avannosta.

2 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Millainen koira Väinö on?

Jenni kirjoitti...

Väinö on pieni (säkä 34cm), ryhdikäs, sporttinen, muikeanaamainen ja kapeakuonoinen shetlanninlammaskoira, jolla on valloittava valkoinen piirto ja kaulus.