Italo Calvino kirjoittaa teoksessaan Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle (1995) niistä kaunokirjallisuuden ihanteista, jotka hän haluaisi siirtää 2000-luvulle. Yksi ihanteista on täsmällisyys: tavoite on tuottaa kirkasta ja ilmaisuvoimaiseta kieltä, jonka avulla voidaan kuvata aiheita ja tunnelmia täsmällisesti ja tarkasti.
Yritän soveltaa Calvinoa ja tutkiskelen mielessäni metaforia, joilla voisin kuvata tätä elämänvaihetta. Ensimmäiset mielikuvat liittyvät luonnonvoimiin: tornadoihin ja trombeihin, ryöppyäviin geysireihin ja räjähtäviin tulivuoriin. Ymmärrän onneksi pienentää mittakaavaa (reilusti) ja näen itseni pienehkönä nisäkkäänä, jolla on ponteva häntä ja läpikuultavat korvat - ehkä preeriakoirana tai gerbiilinä - joka kaivaa kiivaasti hiekkaista törmää. Multakokkareet lentelevät ja välillä otus vilkaisee ympärilleen nenä väristen ja malttamattomat käpälät nytkähdellen (oletko muuten huomannut, miten inhimilliset, vaaleanpunaiset "kädet" vaikkapa rotalla on?) ja jatkaa sitten vimmaista työtä.
Kuljen parhaillaan ympäri uutta työpaikkaa. Kainalossani on ohkainen vihkonläpyskä, jonka olen suureellisesti nimennyt "Jennin strategiakansioksi". Toistaiseksi pidättäydyn kirjaamasta kaikkia ideoita ylös: siinä ei ole mitään järkeä, koska niitä on liikaa. Innostuksesta tärisevänäkin tiedostan, että työhön tutustuttuani ne luonnollisesti karsiutuvat: osa on mahdottomia, osa älyttömiä, osaan ei tule koskaan olemaan a) aikaa b)rahaa c)tekijää. En tässä vaiheessa myönnä, että osa voisi olla turhiakin. Kysykää uudestaan puolen vuoden kuluttua. Voi olla, että olen jo sitten saanut tartunnan realismista ja saattanut kirjastoinhoitajan äänettömät ja valonnopeat ergonomiasandaalit maan pinnalle.
Olen myyrä, joka tunkeutuu organisaatioon. Ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti