Olen aina lukenut satuja sisarilleni ääneen, mutta tänään sain pitää kirjastonhoitajan urani ensimmäisen virallisen satutunnin. 9.45 Seitsemän pientä kääpiötä keriytyi auki kirkkaanvärisistä high tech talvihaalareistaan, toppakumppareistaan ja fleecemyssyistään.
Toukat seurasivat minua lastenosastolla jaokkeellisena jonona ja katsoivat minua kuin jumalanpuolikasta, mutta sitten muistankin olevani kirjastonhoitajana varsinainen arkkihenkilö ja Tiedon Valtiatar. Koin huumaavaa vallantunnetta joka suli tädilliseen liikutukseen. Joku huomautti asiallisesti, että yleensä satuja lukee yks toinen täti.
Luin satuja ja loruja pienistä olennoista: Lindgrenin Pekka Peukaloisen ja Beskowin Sadun pienestä mummosta. Saturappusten ylimmälle askelmalle kiivenneet kerholaiset alkoivat ropista alemmaksi ja välikysymyksiin (onko täällä ketään kuusivuotiasta? Kuka on uinut kesällä puhallettavassa uima-altaassa?)vastattiin innokkaasti. Kokemus oli kai molemmin puolin innostava, ainakin armaat kullannuput sanoivat hoitajalle, että oli kivaa...
Mitä tapahtuu koulussa, jossa reippaista ja aktiivisista kakaroista koulutaan vaitonaisia, passiivisia, tympääntyneitä ja kyynisiä olmeja ja vähänkään levottomimmat (tyyliin: hei, tältä löytyi pulssi) saavat ADHD-diagnoosin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti