Ihminen saattaa olla ainoa eläin joka itkee. Mutta selvästi kunnon kyynelehtimisestä tulisi vieroittua pentuvaiheen jälkeen.
Siirrytään x-vuotta taaksepäin. Sankaritar on 16-vuotias ja itkenyt juuri kunnon, syräntäraastavat itkut. Puoli tuntia porun jälkeen hän havaitsee peilissä oudon valoilmiön: sankarittaren silmät näyttävät kirkkailta ja säteilevän vihreiltä niin kuin tyttökirjan päähenkilöllä, kasvot ovat saaneet oudon, tenhoavan hehkun ja huulet ovat täyteläiset ja punaiset. Sankaritar on puhdistunut ja entistä ehompi.
Palataan nykyhetkeen. Sankarittaren taipumus heittäytyä sängylle ja itkeä ei ole juurikaan vähentynyt. Itkemisen jälkeen ilme ja olo ei kuitenkaan kevenny. Pää tuntuu olevan täynnä teräsvillaa ja silmien takana on punnukset. Nenä vuotaa vielä 12 tuntia tunikan repimisen jälkeenkin ja silmiä kirvelee ja ne ovat turvoksissa. Sankaritar kertoo opiskelukavereilleen kärsivänsä perinnöllisestä migreenistä tai allergiasta sen sijaan että kertoisi kärsivänsä perinnöllisestä taipumuksesta kyynelehtiä läpi jokaisen juhlan, hankalan keskustelun, perhedraaman, kirjan, saippuasarjan... ja istuu kahvitauolla salaa naisten WC:ssä kylmät teepussit silmillä.
Olenko alkanut erittää myrkkyjä?
4 kommenttia:
Darling, Sarvikuono-nenänhuuhtelukannu on täysi välttämättömyys kyynelehtivälle ja nokkansa sillä tukeksivalle ihmiselle. Saa apteekeista, suosittelen. Ainakin minulla toimii... oiva myös flunssailussa.
Kiitos vihjeestä! Olen sormeillut tuota arvoituksellista esinettä apteekissa, nyt taitaa olla investoinnin paikka.
Mutta kyllähän The Animals -yhtye teki piisin I'm crying
Ehkä olen karjalaista itkuvirsisukua. Taipumus näyttäisi olevan vahvasti perinnöllistä: eräs lähisukulainen kun itkee milloin iloa, milloin ikäväänsä ja ihan kaikissa kissanristiäisissä.
Crying game? Blood sweat and tears?
Lähetä kommentti