Pienikokoisella ihmisellä on suurikokoinen, hunajanvärinen koira, jolla on punamustat satulalaukut selässään. Yritän tuijottaa huomaamattomasti sivusilmällä. Mainion apukoiran suklaanväriset silmät ovat kärsivälliset kuin kaksi meren sileäksipesemää luotoa. Eikä sillä ole talutinta, koska se tietää ilman kytkyettäkin, kenen laumaan se Kuuluu.
Teen tentin. Lopetan kirjoittamisen sillä siunaaman sekunnilla, kun sivujen maksimimäärä täyttyy. Tentaattorin kulmakarvat viuhuvat. Yritän arvata johtuuko se miesten vaihdevuosista vai närästyksestä. Vai molemmista. Enkä aio ajatella koko asiaa tämän jälkeen. On vuoden pimein päivä. On siis viipymättä täytettävä kahvi- ja kynttiläkiintiö.
Olen kiitollinen, kun joku tuntematon vaivautuu pitämään vähän aikaa silmäpeliä kanssani ruokalassa. Tässä pimeässä on muutenkin niin näkymätön olo. Sen seurauksena aion muuttaa elämänasenteeni flirttailevammaksi, koska se aivan ilmiselvästi piristää. Aloitan flirttailemalla todella söpön oravan kanssa, jatkan hymyilemällä autoilijalle, joka pysähtyy hyvissä ajoin ennen suojatietä ja lopetan, kun Alkon myyjä kysyy taas papereita, joita en ole pitänyt enää viiteen vuoteen mukana.
1 kommentti:
Oravan ja oravan. Meitä on siis läjäpäin flirtinkipeitä äijiä täällä ympäri Blogistania kuolaamassa kirjastotätien katseiden perään! ..ttu niitä ventovieraille autoilijoille tuhlata sillä tavoin silmänurkan pilkkeitä. Heti vaan hymyä tulemaan tännepäin...eikun siis tänne, hop hop!
Lähetä kommentti