maanantaina, marraskuuta 22, 2004

En strumpa

Elämäni ensimmäinen villasukka on myrkynvihreä. Ähellän itseni varren halki kantapään alkuun. Kantapään sumean logiikan uuvuttamana helpotun, kun sukkaosa on vain suoraa neuletta [tässä vaiheessa minulla on enemmän kuin harmaa haisu suoran ja nurjan erosta: ne ovat sama asia eri näkökulmasta]. Mutta sitten se käy tylsäksi.

Loppu tulee yllättäen ja olen sukan kärjessä. Tunnen epäuskoista katharsista. Ei ole mitenkään mahdollista, että kaltaiseni neulevihamielinen henkilö on kohtuullisessa ajassa saanut aikaan villasukan.

Mutta minulla onkin hyvä personal trainer.

2 kommenttia:

Keku kirjoitti...

Kudoitko sukan, jotta saisit päivittäisen päiväkirja merkintösi tehtyä? Kai siihen pitää sitten sanoa, että upeeta, mahtavaa, upeeta.

Jenni kirjoitti...

En, vaan koska tarvitsin villasukat ja ajattelin, että olen kyllin kypsässä iässä opetellaksi sukankutomisen taidon. Kokeile, niin tiedät, millaisesta projektista on kyse. Etenkin, jos olet ollut ikäsi teknisissä käsitöissä.