Viimeisen vuoden ajan olo on ollut kuin kontiaisella, joka ei uskalla nousta pinnalle, koska ulkona odottaa joukko äärimmäisen pitkästyneitä, sadistisia epäjumalia rautanelosen kanssa.
Huomasin, että olen alkanutkin liikkua kuin aito masennuspotilas, hitaasti töpöttämällä, pää hartioiden välissä. Puoleen vuoteen ole uskaltanut aloittaa reippaasti ja opitimistisella mielellä. Ja sanoisin nyt jälkiviisaasti, että syystä. Jokaisella hopeareunuksella on musta pilvi. Kaikkiin ratkaisuihin on ongelma. Jne. Mitä enemmän ja sinnikkäämmin olen yrittänyt, sitä syvemmältä juoksuhiekasta olen itseni löytänyt, ainakin so far. Tänään nimittäin iltapäivällä siinä puoli kolmen maissa tuntui viitisentoista minuuttia ihan hyvältä.
How bizarre: ihan hyvältä.
Havaintoja ja hyvähköjä asioita:
1. Koiran silmä on parantunut.
2. Olen päättänyt tehdä keittiön pintaremontin sen sijaan, että jatkaisin keittiön inhoamista.
3. Olen huomannut, ettei kärsimys jalosta. Se ainoastaan tekee ihmisestä lyhytpinnaisen ja väsyneen. Harvat osaavat riutua pois tyylikkäästi, pisteet heille siitä, muista tulee vain rumia, murjottavia ja tympeitä. Minua ei huvita olla ruma, murjottava ja tympeä. Olen pikkuisen kyllästynyt kärsimykseen. Oikeastaan olen sitä mieltä, että tarvitsen kärsimystä elämääni yhtä paljon, kuin Eurooppa uutta ruttoa. No jaa, oikeastaan vähemmän.
4. On kevät. Se tarkoittaa kesän vääjäämätöntä lähestymistä ja sitä, että paskatalvi loppuu taas tältä erää.
5. Minulla on 28 pitämätöntä lomapäivää ihan vain täksi vuodeksi. Luovan kirjoittamisen projekteilla on siis pienenpieni, henkitoreissaan viruva mahdollisuus. Se taas tarkoittaa sitä, että jonakin päivänä saatan saada kirjoitettua jotaiin valmiiksi, ja sitten voi yrittää saada sen myös julkaistuksi. Minkä jälkeen voin hakea apurahoja, ja olla kotona kirjoittamassa. Mutta takaisin asiaan *slap* minulla on lomaa. Ei helkkari, se on jo loistava asia an sich, vaikka sen seurauksena en tuottaisikaan mitään.
6. Löysin tämän loistavan blogin, ja sen seuraaminen saa oloni miltei hartaaksi.
Mutta eipäs riehaannuta. Minusta on nyt tullut virallisestikin syyhyinen vanha lepakko, eikä laman kaivoon tiputettu kivi ole vielä loiskahtanut pohjalla olevaan mutaiseen veteen. Tai osunut pohjalla istuvaa näkkiä silmään.
