Kun on syksyn maanantait so far miettinyt, että tuleva viikko on ahterista, mutta me selvitään, kun otetaan päivä kerrallaan, kävellään välillä buddhalaista meditaatiokävelyä, syvähengitetään, syödään hyviä rasvoja ja juureksia eikä stressata imuroinnista, niin sitten, pienen helpotuksen tullen, iskee päälle raamatullinen jälkiaggressio.
Varastoimaani apinanraivoa ei tarvitakaan -- olen selvinnyt. Helpotuksen tunnetta vain ei meinaa tulla: miten hitossa tämän elimistön pitkäaikaisen hälytystilan saa ajettua alas ja purettua?
Pudottelen tavaroita. Tiuskin koiralle, joka ei suostu aamulenkillä paskomaan "koska ratapihalta kuului jokin kolahdus, luultavasti desantti/hirviösusi/vaaniva kunnaneläinlääkäri." Olen lyhytsanainen. Pinnani on mitattavissa työntömitalla. On tahoja ja henkilöitä, joiden perseily saa otsasuonen pullistumaan, jos annan ajatusteni edes sivuta heitä.
Saatan ehkä tässä näinä päivinä räjähtää hieman, joten suosittelen nyt lämpimästi kaikkia tahoja pitämään tiukasti kiinni tunkistaan ja huivistaan ja pidättäytymään erilaisista tarpeettomista, henkilökohtaisista huomautuksista.
Olen sitä paitsi paljon nopeampi, miltä näytän.
3 kommenttia:
Ihailen kieltäsi, vaikka valokuvassa pidätkin sen piilossa.
Jaksamista! Tosi tumma suklaa punaviinin kera voisi auttaa.
Kuvantekijää lämmittää kun lukee sanoilla maalailua
"Mihin tumma suklaa ja punaviini ei auta, se on kuolemaksi" -Vanha viidakkon sananlasku-
Arle: kiitosta! Tummia maaleja on purkissa, mutta mitäs sitä voi marraskuussa muuta odottaakaan...
Lähetä kommentti